Yhä useampi haluaa tuhkansa meren syliin
Alus lipuu rauhallisesti lippu puolitangossa Kallon kivirantojen edustalla. Sen pysähtyessä laskeutuu myös hiljaisuus, jonka saattelemana tuhkapilvi leijailee vedessä aluksen perässä.
Tuhkien laskeminen mereen on yleistynyt viime vuosina samalla kun tuhkaaminen hautausmuotona on lisääntynyt selvästi. Nykyään noin 40 prosenttia vainajista tuhkataan. Tämä näkyy myös esimerkiksi meripelastusseura Reposaaren Pelastusrenkaan lokikirjassa. Seura kuljettaa hautajaissaattueita tuhkanlaskuun vajaa kymmenen kertaa vuodessa.
- Ennen näitä kuljetuksia ei ollut yhtään tai sitten korkeintaan yksi tai kaksi vuodessa. Nykyään niitä on viidestä kymmeneen. Emme markkinoi tätä palvelua mitenkään mutta aina joku tietää että meiltä on tällaisen palvelun mahdollista saada, kertoo Mauno Männistö Reposaaren Pelastusrenkaasta.
Koruttoman kaunis viimeinen matka
Tuhkan laskeminen mereen on yleensä hyvin vaatimaton, mutta arvokas tilaisuus.
- Kun tuhkat on laskettu täydessä hiljaisuudessa, lippu nostetaan ylös. Joskus joku haluaa lukea runon tai esittää laulun laskun yhteydessä. Yleensä siinä kierretään vielä pieni kierros paikalla, minkä jälkeen palataan laituriin, Männistö kuvailee.
Meri kiehtoo myös maakrapuja
Kallon edustalle ei ripotella pelkästään entisten merimiesten tuhkia. Aaltojen rauhaan lasketaan myös maakrapuja.
- Merimiehiä on ollut ja sellaisia jotka ovat olleet paljon veden kanssa tekemisissä tai joille saaristo on muuten rakas. Tuhkia on kuljetettu silti myös aivan sisämaasta. Yhtenä syynä siihen että haluaa tulla haudatuksi mereen saattaa olla, että silloin ei jää niin sanotusti kenenkään vaivoiksi. Silloinhan voi missä tahansa meren rannalla sukulaiset käydä sitten muistelemassa, Mauno Männistö tuumii.
