Yhdysvallat rajoittaa ydinaseiden käyttöä
Valkoinen talo on ilmoittanut uusista ydinaseiden käyttörajoituksista. Presidentti Barack Obaman linjaus rajoittaa myös uusien ydinaseiden kehittämistä ja leikkaa amerikkalaisten ydinaseiden määrää.
Ilmoituksella Yhdysvallat valmistautuu uuden ydinasesopimuksen aikakauteen. Sopimus allekirjoitetaan Prahassa torstaina.
Uuden linjauksen mukaan Yhdysvallat käyttää jatkossa ydinasetta vain äärimmäisessä tilanteessa, jossa se joutuu puolustamaan kansallisia etujaan tai liittolaisiaan. Luopumalla uusien ydinaseiden kehittämisestä Obama jyrää oman puolustusministerinsä esityksen.
Obama sanoi jo aiemmin The New York Times -sanomalehden haastattelussa, että Yhdysvallat aikoo luoda kannustimia, jotta muut valtiot luopuisivat ydinaseiden kehittämisestä. Valkoinen talo sanoo, että Yhdysvallat aikoo jatkaa tulevaisuudessa kahdenkeskisiä neuvotteluja Venäjän ja Kiinan kanssa edistääkseen nykyistä vapaampaa ja läpinäkyvämpää strategista kumppanuutta.
Yhdysvallat sanoo, että Kiinan ydinaseohjelmat eivät ole nykyisin riittävän läpinäkyviä. Yhdysvaltain mielestä tämä herättää kysymyksiä maan strategisista aikeista.
Ei koskaan ydinaseettomia vastaan
Yhdysvallat sitoutuu nyt ensimmäistä kertaa avoimesti siihen, että se ei käytä ydinaseitaan niitä ydinaseettomia valtioita vastaan, jotka ovat sitoutuneet ydinaseiden käytön kieltävään sopimukseen. Näin siitäkin huolimatta, että nämä valtiot hyökkäisivät Yhdysvaltoihin esimerkiksi kemiallisilla tai biologisilla aseilla.
Obaman mukaan poikkeuksen tähän sääntöön muodostavat Iranin ja Pohjois-Korean kaltaiset valtiot, jotka ovat joko rikkoneet ydinsulkusopimusta tai irtautuneet siitä. Valkoisen talon virkamiesten mukaan uusi oppi sallii Yhdysvalloille mahdollisuuden ydinaseilla tehtäviin iskuihin biologisia aseilla tehtäviä hyökkäyksiä vastaan. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että näiden aseiden teho on niin suuri, että Yhdysvallat olisi altis murskaavalle iskulle.
Ydinaseterrorismi vakava uhka
Presidentti Obaman strategia poikkeaa merkittävästi hänen edeltäjiensä stratetegiasta. Nykymaailmassa roistovaltiot ja terroristijärjestöt ovat suurempi uhka kuin Kiina ja Venäjä. Linjauksen mukaan ydinaseterrorismi on ajankohtaisempi ja vakavampi uhka kuin ydinasevaltioiden olemassaolo.
Linjaus on herättänyt tunteita jo etukäteen sekä demokraattien että republikaanien leireissä. Republikaanit ovat vaatineet, että maa ei saa luopua lupaavimmasta pelotteestaan; demokraatit ovat puolestaan kiristäneet lupausta, että Yhdysvallat ei ole ensimmäinen valtio, joka iskee ydinaseilla.
Uuden ydinasedoktriinin julkistaminen on osa Obaman diplomaattisia ponnisteluja. Obama lentää torstaina Prahaan, jossa hänen on tarkoitus allekirjoittaa aserajoitussopimus Venäjän kanssa. Seuraavalla viikolla 47 valtion edustajat kokoontuvat Washingtoniin keskustelemaan ydinaseturvallisuudesta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Medvedev valittiin Yhtenäisen Venäjän johtoon
Selvä enemmistö kannatti Medvedevin valintaa. Presidentti Putin kehotti Yhtenäistä Venäjää kuuntelemaan kansaa.
Äyriäisten joukkokuolema Perun rannikolla
Syyksi epällään meriveden lämpenemistä. Alueella on tehty öljynporauksia.
Väkivalta yltyy taas Syyriassa
YK:n pääsihteerin mukaan Syyrian tilanne on erittäin huolestuttava. Terroristiryhmien arvellaan käyttävän Syyrian sekasortoa hyväkseen.
Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin maailmalla
Kansainvälinen media - ja etenkin Suomen naapurimaiden media - on raportoinut laajalti Hyvinkään ampumatapauksesta.
Irakissa pidätetyt venäläismotoristit vapautettiin
Neljä motoristia pidätettiin sunnuntaina, koska heillä ei ilmeisesti ollut asianmukaisia viisumeja. Miehet ovat kiistäneet asian.
Syyrian armeija tappanut ainakin 50 Homsissa
Aleppossa panssarivaunut vyöryivät kaupunkiin ensi kertaa kansannousun aikana, Turkin rajalla tulitettiin helikopterein.
Muslimiveljeskunnan Mursi voittamassa ensimmäisen kierroksen Egyptissä
Muslimiveljeskunnan Mohamed Mursi ja Mubarakin aikainen ministeri Ahmed Shafik ovat nousemassa presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
Italian Punaiset prikaatit uhkaa jälleen väkivallalla
Uhkauskirje lähetettiin vain päiviä sen jälkeen kun Italian presidentti Giorgio Napolitano varoitti Italian olevan vaarassa palata 1970-luvulla koettuun poliittiseen väkivaltaan.
Tarkastajat löytäneet Iranista merkkejä ilmoitettua väkevämmäksi rikastetusta uraanista
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat ovat löytäneet Iranista Fordon ydinlaitokselta merkkejä 27-prosenttiseksi rikastetusta uraanista. Iran on ilmoittanut rikastaneensa uraania korkeintaan 20-prosenttiseksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.