Ulkomaat |

Yhdysvallat torjuu merirosvoja miehittämättömillä koneilla

Yhdysvaltain sotilastiedustelu on ryhtynyt partioimaan Somalian rannikkovesillä miehittämättömillä lentokoneilla. Yhdysvaltain normaalisti terroristijahdissa käyttämät koneet pystytään varustamaan ohjuksin, mutta toistaiseksi koneita käytetään vain valvontalennoilla.

Amerikkalainen vara-amiraali Robert Moeller kertoi tällä viikolla alkaneista partiolennoista Stuttgartissa Saksassa. Moellerin mukaan MQ-9 Reaper -koneita on sijoitettu Seychellien saarivaltioon, josta ne partioivat Intian valtamerellä merirosvoja etsien.

Sateita tietävän monsuunikauden päätyttyä merirosvojen hyökkäykset aluksille Afrikan sarven tuntumassa ovat jälleen lisääntyneet. Viikon aikana on kaapattu kolme alusta.

Merirosvojen hallussa on tällä hetkellä ainakin seitsemän alusta ja kaikkiaan yli 130 merimiestä.

Miehittämätön MQ-9 Reaper -lentokone on 11 metrin pituinen, siis suurin piirtein hävittäjän kokoinen. Se voi lentää yhtämittaisesti 16 tunnin ajan ja se voidaan lastata ohjattavin pommein ja ohjuksin.

Koneita ei Yhdysvaltain mukaan toistaiseksi varusteta asein, mutta sitä vaihtoehtoa ei pois suljeta.

Myös terroristit saattavat olla kiikarissa

Asiantuntijoiden mukaan koneita saatetaan käyttää myös al-Qaidan jäsenten ja muiden aseellisten islamistijoukkioiden jahtaamiseen. Moellerin mukaan koneet on sijoitettu nykyiseen paikkaansa ensisijaisesti merirosvojen torjuntaan, mutta hän myönsi, että koneita voitaisiin käyttää myös muihin tehtäviin.

Moeller arvioi, ettei edes miehittämättömien koneiden ja kansainvälisten merijoukkojen läsnäolo välttämättä estä merirosvojen toimintaa. Moellerin mielestä suurten voittojen mahdollisuus houkuttelee merirosvoja riskeistä huolimatta.

Yhdysvaltain lisäksi myös EU, Nato, Japani, Etelä-Korea ja Kiina ovat sijoittaneet aluksiaan Intian valtamerelle merirosvojen vuoksi.

Suomi aikoo lähettää oman aluksen osallistumaan EU:n operaatioon Somalian vesille aikaisintaan vuonna 2011.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä