Yhdysvaltain armeijan Waverider tavoittelee kuusinkertaista äänennopeutta
Huippunopean lennon on tarkoitus kestää vain viisi minuuttia.
Yhdysvaltain armeija pyrkii saavuttamaan kuusinkertaisen äänennopeuden uudella Waverider-koneellaan. Konetta on tarkoitus testata Tyynenmeren yllä keskiviikkoyönä Suomen aikaa.
Waverider-kone on miehittämätön, ja muistuttaa litteäpäistä ohjusta. Waverider nousee ilmaan tavallisen pommikoneen kyydissä. 15 000 metrin korkeudessa kone jatkaa matkaansa omin voimin. Kehittäjät toivovat, että Waverider pystyisi tämän jälkeen saavuttamaan kuusinkertaisen äänennopeuden. Se tarkoittaisi 7 300 kilometrin tuntivauhtia.
Waverideria on testattu aiemminkin, mutta se on onnistunut kiihdyttämään vain viisinkertaiseen äänennopeuteen.
Moninkertaisella äänennopeudella kulkevista koneista toivotaan kohennusta Yhdysvaltain ilmamahdille. Koneita on jopa verrattu 1970-luvulla kehitettyjen, tutkassa näkymättömien stealth-koneiden kaltaiseksi murrokseksi.
Uusia, huippunopeita koneita kaavaillaan käytettäväksi pitkän matkan pommituksiin, tiedusteluun ja joukkojen kuljetukseen.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Asemiehet surmasivat tunnetun naispoliitikon Pakistanissa
PTI-puolueen johtohahmoihin kuulunut Zahra Shahid Hussain ammuttiin kotiovelleen. Parlamenttivaalien äänestys uusitaan osittain tänään.
Tajuntansa menettänyt ajoi Yhdysvalloissa paraatiyleisön päälle - kymmeniä loukkaantui
Jokavuotinen patikoitsijoiden paraati kerää pikkukaupunkiin tuhansia vieraita.
Lehti: Erittäin saastuttavaa öljyjätettä viedään ulkomaille polttoaineeksi
USA:n ja Kanadan öljyntuotanto kasvaa, mutta seurauksena on valtava määrä ongelmajätettä.
Marokon eteläinen rannikko täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
EU-määräys: Täytettävät oliiviöljykannut kielletään
Onko EU tehnyt palveluksen ravintoloiden asiakkaille vai onko se tuottanut joutavaa byrokratiaa? Riippuu näkökulmasta.
Brysselissä valtava väärennettyjen kolikoiden takavarikko
Brysselin lentokentällä takavarikkoon on muutamissa viikoissa päätynyt enemmän väärennettyjä kolikoita kuin koko euroalueella yhteensä viime vuonna.
Afganistan hylkäsi naisten turvallisuutta parantavan lain - "Kaaos seuraa, jos raiskattuja naisia ei syytetä aviorikoksesta"
Vanhoillista islamia kannattavat parlamenttiedustajat pelkäävät, että Afganistanin valtaa seksuaalinen hillittömyys, jos maassa hyväksytään länsimaalaisia, naisia suojaavia lakeja.
Turistien Egypti jää muiden arabikohteiden jalkoihin
Arabiemiraatteihin virtasi viime vuonna enemmän turisteja, kertoo Gulf News. Egyptin levottomuudet ovat viime vuosina näkyneet matkailijoiden määrässä.
Lentokoneen laskuteline syttyi tuleen Moskovassa - video
Lähes täynnä olleen koneen kyydissä oli muun muassa RTR-yhtiön televisioryhmä sekä venäläinen popyhtye Laskovy Mai.
Muotitalo Abercrombie & Fitch joutui kuluttajaboikottiin
Amerikkalaisen vaatettajan toimitusjohtajaa vainoaa vanha haastattelu, jossa sanoi merkkinsä sopivan vain "viileille ja suosituille". Vaatemerkki ei tee L:ää suurempia kokoja naisille.
