"Yhtä veriset kädet ovat ehkäisijällä kuin abortin tekijällä"
A-studio kertoi keskiviikkona kaksi kohtaloa lestadiolaisesta herätysliikkeestä. Mitä liikkeen sisällä vaikuttava ehkäisykielto saa aikaan?
Vuokko Ilola eli onnellisen ja värikkään lapsuuden perheessä, jossa oli 12 lasta. Hän itsekin toivoi aina isoa perhettä, ja toive toteutui: kahden vuosikymmenen aikana syntyi 11 lasta. Tämä vaati kuitenkin raskaan hinnan.
- Senkin takia, että olen kokenut niin valtavan suurena sen lapsen saamisen, ja tykännyt niin hirveästi lapsista, on ollut tosi vaikea hyväksyä sitä, että monen lapsen kohdalla on käynyt niin, että on harmittanut, kun on lähtenyt odottamaan. On tuntunut että ei, en jaksa, kun en jaksa noita entisiäkään hoitaa, hän sanoo.
Kyseenalaistitko missään vaiheessa tämän lasten tekemisen?
Rukoilin yöllä Jumalaa, että ota minut pois – en jaksa olla hyvä äiti!
- En! Minulla oli täysi torjunta päällä semmoista ajatustakin kohtaan, että voisi ehkäistä. Olin ihan sydänjuuriani myöten sitä mieltä, että ehkäisy on syntiä ja kyllä se kuuluu vastaanottaa ne lapset, jotka Jumala haluaa antaa.
Annetaanko joillekin liikaa?
Lestadiolaisisä Sauli Karhu joutui keskelle kaaosta. Vuonna 2007 hänellä oli seitsemän lasta, keskeneräinen talo, oma yritys, vastasyntynyt lapsi sylissään – ja vaimo kuollut synnytyksessä epäillyn hoitovirheen takia.
Alkoi pitkä mielen prosessi – oliko herätysliikkeen ehkäisykielto ollut syynä kenties kuolemaan?
- Ihmiset ovat sitkeitä, sen verran harvoin tähän asiaan ihmisiä kuolee. Eihän minunkaan vaimoni olisi kuollut ilman lääkärin virhettä. Ei ole todisteita, että nämä asiat johtavat kuolemaan!
Olitko itse lähellä kuolemanportteja siinä elämäntilanteessa?
Yhtä veriset kädet ovat ehkäisijällä kuin abortin tekijällä, tällaistahan siellä käytetään.
- Jos ajatellaan sitä, että minulla oli rakennusprojekti kesken, firma ja perhe ja tulin töistä ja nukahtelin rattiin ja ajoin liikennejakajiin, niin siinä mielessä kyllä.
Synnytykseen kuollut äiti tai lapsi pääsee taivaaseen
Näiden vanhempien tarinat kysyvät samaa: Asettaako ehkäisykielto, jota virallisesti ei ole, mutta joka vaikuttaa lestadiolaisen liikkeen hengellisessä perinteessä ja puheissa, vanhemmat äärimmäisiin tilanteisiin, johtaen aina liikkeestä eroamiseen?
- Paitsi että olin henkisesti väsynyt, niin olin myös fyysisesti riekaleina, Vuokko sanoo.
- Sehän sanottiin, että jos synnytykseen kuolee äiti tai lapsi, niin pääsee taivaaseen. Tärkeintä on koko ajan se sielun tila ja omantunnon pitäminen puhtaana, ettei mene tekemään mitään väärää eikä syntiä, koska sitten menettää uskon. Ja jos kuolema tulee semmoisessa sieluntilassa, niin joutuu kadotukseen, Vuokko kertoo.
Yhdentoista lapsen äiti huomasi nelikymppisenä olevansa jälleen raskaana. Lääkärin mukaan synnyttäminen olisi kuitenkin liian vaarallista. Lapsi olisi myös niin vaikeasti kehitysvammainen, ettei se säilyisi hengissä.
Vuokolle tehtiin abortti ja hänet steriloitiin. Uskovat ystävät tukivat häntä päätöksessä.
- Lääkäri sanoi, ettei tässä ole hyviä vaihtoehtoja, ja että tärkeintä olisi, että 11 lasta saisi pitää äidin, ja ettei tästä lapsesta tule meidän lasta kuitenkaan. Hän suositteli raskauden keskeytystä tässä tilanteessa, ja kyllä se oli vaikea päätös. Voinko minä uskovainen ihminen suostua tämmöseen, että keskeytys tehdään. Olisin itse ollut melkein valmis menemään hautaan sen asian kanssa, että olisin mieluummin pitänyt sen lapsen siellä vatsassa ja ottanut riskin. Ihan oikeasti.
Päällimmäinen pelko on jumalanpelko
Sauli ei juuri miettinyt vaimonsa kanssa ehkäisyn käyttöä. Hän sanoo, että ajatus pyyhkäistiin äkkiä ajatuksista pois, koska se oli niin ahdistava aihe.
- Se oli opetettu niin vääräksi! Kyllä se päällimmäinen pelko on jonkinlainen jumalanpelko. Ja kuolemanjälkeiseen elämään liittyvä, koska siitä on tehty sellainen asia, Sauli sanoo.
Luterilainen kirkko antaa perheille vapauden perhesuunnitteluun ja ehkäisyyn. Miten lestadiolaisissa perheissä ehkäistään, kun ehkäisy on kielletty? Kieltäytymällä itse seksistä, jotta vanhemmat selviäisivät lapsista?
- No se on selllainen luvallinen, mutta totta kai luonnonvastainen juttu. Kyllä se on niin tabuasia, että näistä asioista ei keskustella, ja sitten kun siitä keskustellaan, niin siitä keskustellaan viitteellisesti. Ja sitten jos niistä puhutaan suoraan, niin epäillään, että tässä tapahtuu jotain pahaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Fysiikkaa voi oppia vuoristoradassa
Kouvolan yhteiskoulun lukion opiskelijat kävivät mittaamassa G-voimia käytännössä. Paikkana toimi Tykkimäen huvipuisto. Opiskelijoiden mielestä vastaavanlaista luovaa opetusta voisi olla enemmänkin.
Keminmaa keksi hyppynarun MM-kisat
Pienessä Keminmaan kunnassa pompitaan hyppynarujuoksun maailmanmestaruuksista viikonloppuna. Kisoilla halutaan elvyttää hyppynarulla hyppimisen perinnettä, joka on vieras monelle lapselle.
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
