"Yhteiskunta vaatii yhä enemmän turvakodin kaltaista huolenpitoa"
Porin ensi- ja turvakotiin hakeutui viime vuonna yli 80 perhettä. Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksen puheenjohtajan Raija Parkkalin mukaan kasvavat huume- ja mielenterveysongelmat näkyvät turvakodeissa.
Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksen puheenjohtajan Raija Parkkalin mukaan huoli ensi- ja turvakodin jatkon puolesta on todellinen.
- Kuluva vuosi on turvattu, mutta Porin perusturvan säästötarpeiden vuoksi ensi vuosi huolestuttaa. Olemme täysin kaupungin ostosopimuksen varassa. Jos ostosopimusta ei jatketa tai ostopalveluihin varattu summa pienenee selvästi, toimintamme Porissa loppuu.
Parkkalin mukaan vielä viime vuonna kaupunki toivoi, että ensi- ja turvakodin henkilökuntaa lisätään.
- Meillä on nyt kuusi koulutettua ja motivoitunutta työntekijää. Pienemmällä väellä homma ei pyöri ympäri vuorokauden. Emme voi olla avoinna vain kello 8-16, sillä ongelmatilanteet eivät katso kelloa. Eniten kriisitilanteita syntyy illalla ja yöllä.
Turvakoti tarjoaa myös psyykkistä tukea
Parkkalin mukaan yhteiskunta vaatii yhä enemmän tämäntyyppistä huolenpitoa. Etenkin huume - ja mielenterveysongelmien kasvu näkyy ensi- ja turvakodeissa.
- Muualla Suomessa myös vanhukset ovat alkaneet hakeutua turvakoteihin, mutta meillä Porissa tämä ilmiö ei vielä näy. Eniten meille tulee äitejä lapsineen.
En tiedä muuta tapaa, jolla auttaa ihmisiä, jotka pakenevat väkivaltaa.
Parkkalin mielestä ensi- ja turvakoteja tarvitaan ehdottomasti.
- En tiedä muuta tapaa, jolla auttaa ihmisiä, jotka pakenevat väkivaltaa. Emme tarjoa vain asuntoa ja fyysistä apua, vaan myös tukea ja turvaa kriisissä. Tämä on koettu erittäin tärkeäksi. Toimintaamme liittyy myös jälkihoito.
Porin ensi- ja turvakotiin hakeutui viime vuonna yli 80 perhettä. Perheitä tuli koko Satakunnan alueelta sekä myös muun muassa Turusta ja Helsingistä.
- Kun tullaan kauempaa, tarkoituksena on katkaista väkivallan kierre.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Olkiluoto 2 vuosihuoltoon sunnuntaina
Eurajoen Olkiluodossa vuosihuollot jatkuvat. Kakkosreaktori kytketään pois verkosta sunnuntaina.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
Narukerä maksoi erääntyneet velkansa pikavauhtia
Jääpallon bandyliigassa pelaava porilaisseura Narukerä kertoo suorittaneensa lähes kaikki erääntyneet velkansa Porin kaupungille. Velkaa oli lähes 28 000 euroa.
Valtuutettujen Ahlais-kirjelmä jäämässä vaille vaikutusta
19 porilaisvaltuutettua oli halunnut laajentaa Ahlaisten terveysaseman palvelut ennalleen. Ehdotus ei ole ottamassa tuulta alleen.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Moilanen: En usko kahdeksan kunnan kimppaan
Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen suhtautuu Porin alueen kuntajakoselvityksen aloittamiseen myönteisesti. Moilasen mukaan olisi hyvä, että kaikki kunnat lähtisivät mukaan selvityksen ensimmäiseen vaiheeseen.
Porin teatterin johtaja suree remontin lykkäysesitystä
Porin teatterin johtaja sanoo, että teatteri tarvitsisi kipeästi remonttia. Hän muistuttaa, että teatterin kunto on surkea.
Reposaaren läppäsiltaa testataan - liikenne pätkii
Reposaaren uusittua läppäsiltaa testataan ensi viikon aikana. Koekäyttöjen aikana liikenne pysäytetään liikennevalojen avulla. Pysäytykset kestävät noin puoli tuntia kerrallaan.
Raumalla UPM:n paperitehtaalla palonalku
Palokunta joutui käymään Raumalla UPM:n paperitehtaalla sammuttamassa palonalkua. Palo ei levinnyt.
Meri-Porin suurseurakunta jo vuonna 2015?
Porissa pohditaan kolmen seurakunnan yhdistymistä. Neuvottelut ovat edenneet nopeasti.
