Pohjanmaa

Yhteismetsähanke kaatui Kurikassa

Yhteismetsiä puuhataan useissa kunnissa, mutta toistaiseksi vain Kauhavalla hanke on toteutunut. Kurikassa yhteismetsästä joudutaan luopumaan.

Koivu mäntymetsässä
Kuva: Minna Heikura / Yle

Alkuinnostuksesta huolimatta yhteismetsähanke ei toteudu Kurikassa. Vuonna 2010 aloitetun selvityksen tavoitteena oli muodostaa vähintään 1000 hehtaarin yhteismetsä, josta kaupungin osuus olisi ollut noin 400 hehtaaria.

Osa mukana olleista metsänomistajista jättäytyi kuitenkin viime metreillä pois hankkeesta, ja metsän koko olisi kutistunut 300-400 hehtaariin. Näin ollen yhteismetsän perustamisesta luovutaan. 

Pohjalaismaakunnissa on perustettu tähän mennessä yksi yhteismetsä Kauhavalle, ja esimerkiksi Toholammilla yhteismetsähanke on jo pitkällä. Hankkeita on ollut vireillä useita muitakin.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä