Yhteistyö sai keskuksen Hämeenlinnaan
Hämeenlinnan seudun yrittäjillä on entistä paremmat mahdollisuudet luoda bisnessuhteita Venäjälle. Hämeenlinnassa avattiin torstaina Pietarin yristyskontaktikeskus.
Pietarin yrityskontaktikeskuksen tehtävänä on avustaa Pietarin ja Hämeenlinnan alueiden yritystenvälistä yhteistyötä.
Kehittämiskeskus Oy Häme sekä Pietarin kaupunki ja pietarilainen yrityskontaktikeskus Bizkon allekirjoittivat yhteistyösopimuksen yrityskontaktikeskuksen avaamisesta Hämeenlinnaan jo viime syksynä.
Kun viralliset muodollisuudet saatiin kuntoon, päästiin vihdoin juhlimaan keskuksen avajaisia. Läsnä oli venäläinen yritysdelegaatio, joka tutustuu sekä Hämeenlinnan että Forssan seutuun.
Yhteisen sävelen löytäminen yritysten välille vie oman aikansa, mutta hyvät eväät ovat olemassa, sanoo Bizkonin johtaja Aleksey Varshavsky.
Varshavskyn mukaan tässä vaiheessa ei vielä pystytä ennustamaan kuinka yrittysyhteistyö lopulta onnistuu, mutta sijainniltaan Hämeenlinnan seutu on hyvä Helsingin, Tampereen ja Turun muodostamassa kolmiossa. Se lisää ainakin venäläisyritysten mielenkiintoa Hämeenlinnan suuntaan.
Hyvä aika ryhtyä yhteistyöhön
Hämeenlinnan yrityskontaktikeskus on apuna pääasiassa pienille ja keskisuurille yrityksille. Yhteistyö Hämeenlinnan ja Pietarin seutujen välillä on jo alkanut ja vierailuja on tehty puolin ja toisin. Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Jouni Haajanen sanookin, että yhteistyökuvioissa on ollut mukana aktiivista pk-yrityskantaa.
Yhteistyön luomisessa on ollut apuna myös Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, jolla on omaa toimintaa Pietarissa.
Haajanen kuitenkin muistuttaa, että yhteistyö on vasta alussa. Hän toivookin, että pk-kenttä vielä aktiivisemmin ja innokkaammin lähtisi mukaan kansainvälistymään. Taantuma voi toisaalta olla mahdollisuus nykyistä laajempien markkinoiden valloittamiseen, kannustaa Haajanen.
Pietarilaisia yrityksiä kiinnostaa tällä hetkellä yhteistyö ainakin metallin, ympäristön ja matkailun alalla toimivien yritysten kanssa.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Asuntoja nerokkaasta jurtasta Kalasataman romanileiriin
Hämeen linnan uusin näyttely kertoo eri kulttuurien tavoista asua ja liikkua, liikkuvasta kodista. Länsimainen hyvinvointi-ihminen kerää tavaraa ja liikkuu huvikseen. Elannon perässä liikkuvat karttavat turhaa tavaraa ja asuvat siellä minne elinehdot vetävät.
Poliisin asussa esiintynyttä epäillään virkavallan anastamisesta
"Hyvä läppä", kommentoi 41- vuotias hattulalaismies esiintymistään ravintolassa poliisin vanhassa virkatakissa
Timo Heinonen on kenkäfriikki kansanedustaja
Kengät kruunaa pukeutumisen, on kyse sitten miehestä tai naisesta, sanoo loppilainen, Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen.
Olympiahuumaa liikuntakorteista jaloviinalihapulliin
Hämeenlinna ja etenkin Aulanko ovat valinneet kesän teemaksi olympiahengen. Hämeenlinna oli 60 vuotta sitten olympiakaupunki. Aulangolla oli Hämeenlinnan lajien kisakylä. Olympiahenkinen tarjonta kesäksi alkaa olla koossa.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Koululaisen yliajo nyt Alavudella
Etelä-Pohjanmaalla Alavudella tapahtui perjantaina iltapäivällä lapsen tahallinen yliajo. Poliisi ei tiedä, onko kyseessä vain sattuma. Kanta-Hämeessä on tapahtunut aiemmin jo neljä samankaltaista yliajoa.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Hämeenlinnan torin alle olisi helppo rakentaa
Hämeenlinnaan torin alle tulevaa parkkihallia ajavat voivat olla tyytyväisiä koeporauksin tehtyyn maaperätutkimukseen. Mäki sopisi hyvin maanalaiseen rakentamiseen.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
Poliisi perkaa edelleen vihjeitä lapsiin tahallaan törmäilevistä
Kanta-Hämeen poliisi on saanut Tervakoskella ja Hämeenlinnassa pyöräileviä lapsia hätyytelleestä autoilijasta runsaasti uusia vihjeitä, mutta ratkaisua ei ole vielä näkyvissä. Poliisi epäilee, liittyvätkö Vihdin tai Alavuden tapaukset Hämeeseen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.