Lappi |

Yhteisyrityksellä laajakaistaa Lappiin

Lapin liitto selvittää, löytyykö kunnilta ja yrityksiltä yhteistä tahtoa rakentaa laajakaistaverkko haja-asutusalueille. Tavoitteena on perustaa yhteistyöyritys, joka rakentaa huippunopean runkoverkon tietoliikenneyhteyksille.

Operaattoreilla oli aikaa hakea tukea helmikuun loppuun saakka, mutta yhtään hakemusta ei tullut. Lapin liiton johtajan Esko Lotvosen mukaan operaattorit eivät olleet kiinnostuneita laajakaistaverkon rakentamista suuren taloudellisen riskin vuoksi. Lapin liitto on aikaisemmin myöntänyt syrjäkylien laajakaistatukea Utsjoelle ja Simoon sekä Sallaan, jossa linjojen vetämistä harkitaan vielä.

Omarahoitusosuus on haja-asutusalueiden kunnissa kahdeksan prosenttia, Rovaniemellä ja Simossa 22 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa noin reilun sadan tuhannen ja muutaman sadan tuhannen euron väliltä. Valtiolta hankkeeseen saadaan 17 miljoonaa euroa.

Loppukevään kestävässä selvityksessä etsiään kunnille yhteistyökumppaneita muun muassa sähköyhtiöistä ja operaattoreista. Tarkoitus on käynnistää kilpailutus rakentajille syksyllä.

Laajakaista kaikille -hanke on valtioneuvoston käynnistämä hanke, jonka tavoitteena on vuoden 2015 loppuun mennessä taata kansalaisille tasa-arvoiset mahdollisuudet liittyä huippunopeaan tietoliikenneyhteyteen.

Lähteet:
YLE Lappi / Sirpa Hanhivaara

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä