Keski-Pohjanmaa |

YK-suurlähettiläs Jarmo Viinaselle Jaakon päivien tunnustus

Pietarsaaressa kesälomaansa viettävä Suomen YK-suurlähettiläs Jarmo Viinanen pelkää, että Syyriassa väkivalta kärjistyy edelleen ja turvaneuvosto kykenee pakotepäätökseen vasta kriisin kärjistyttyä äärimmilleen. Suurlähettiläs Jarmo Viinanen sai tänään Jaakon päivien Profeetta omalla maallaan -tunnustuksen

 Jarmo Viinanen
Video
Video: Petri Puskala / Yle

Profeetta omalla maallaan tunnustus ansioituneelle ulkopietarsaarelaiselle myönnettiin nyt 26. kerran. 

 53-vuotias Jarmo Viinanen on syntynyt Imatralla, mutta jo kolmen vanhana hänestä tuli Pietarsaarelainen. Tänään hän johtaa siis Suomen edustustoa YK:ssa. 

 

Näin diplomaatti tulkitsee maallikolle, miksi Venäjä ja Kiina kaatoivat eilen YK:n turvaneuvostolle esitellyn päätöslauselman, jolla haettiin valtuuksia puuttua Syyrian väkivaltaisuuksiin.

- Tämä on kulttuurinen eroavaisuus. Läntisessä ajattelussa yritämme kaikin keinoin estää siviilien kärsimykset ja siviiliuhrien syntymisen. Venäjä ja Kiina pitävät Syyrian tilannetta pitkälti Syyrian sisäisenä asiana. Näiden maiden mielestä tilanne ei evaikuta uhkaa kansainväliselle tilanteelle tai turvallisuudelle, Tämän takia he ovat hyvin varovaisia eivätkä halua puuttua maan sisäisiin asioihin. 

Presidentin kanslian kautta YK-edustustoon

Viinanen ollut Ulkoasiainministeriön  palveluksessa yli kaksikymmentä vuotta. Hän on työskennellyt useissa Suomen ulkomaanlähetystöissä.

Konkaridiplomaatti pelkää, että YK:ssa löydetään yksimielisyys Syyrian pakotteista vasta verenvuodatuksen jatkuttua pidempään a tilanteen kärjistyttyä sisällissodan mittoihin.  

YK:n edustuston päällikön tehtävä aukesi Jarmo Viinaselle, Tasavallan presidentti Tarja Halosen avustajapestin ja sitä seuranneen presidentin kanslian päällikön tehtävien jälkeen.

Nyt edustustossa rutiineja värittää työ Suomen saamseksi  YK:n turvaneuvoston jäseneksi. Viinanen on toiveikas. Suomi kilpailee paikasta  Australian ja Luxenburgin kanssa. Yksi pyrkijöistä tippuu ja kaksi valitaan kahdeksi vuodeksi neuvostoon.

Mutta diplomaatti on kasvanut ja käynyt koulunsa kaksikielisessä ja -kulttuurisessa Pietarsaaressa.

-Niin silloinhan kesät olivat aina lämpimiä ja talvet mukavan lumisia. Koskaan ei ollut kylmä, Viinanen muistelee naureskellen.

.- En ole koskaan miettinyt erityisesti sen vaikutuksia, mutta kai sitä osaa hivenen paremmin suhtautua  erilaisiin kulttuureihin ja osaa pitää luonnollisena osana, että yhteisöissä puhutaan erilaisia kieliä.

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä