YK-tarkkailijoita odotetaan Syyriaan - tulitauko rakoilee
Syyrian hallitus ja kapinalliset syyttävät toisiaan väkivaltaisuuksien jatkamisesta samaan aikaan, kun maahan odotetaan ensimmäisiä YK-tarkkailijoita valvomaan torstaina alkanutta tulitaukoa. Syyrian joukkojen kerrotaan jatkaneen mm. Homsin kaupungin pommittamista. Hallitus puolestaan sanoo kapinallisten kiihdyttäneen iskujaan ja uhkaa estää iskujen jatkumisen.
Ihmisoikeusjärjestö Syrian observatory for Human Rights sanoo, että armeija on pommittanut asuinalueita Homsin kaupungissa kiivaimmin sitten tulitauon alkamisen. Sen mukaan kaksi ihmistä on kuollut sunnuntaina pommituksissa ja yksi tarkka-ampujan luodista.
Lisäksi hallitusta tukevat joukot ampuivat siviilin Aqrabin kaupungissa Haman maakunnassa, järjestö sanoo.
Kapinalliset puolestaan hyökkäsivät pohjoisessa Aleppon maakunnassa yöllä al-Babin poliisiasemalle ja ottivat yhteen poliisien kanssa, Syrian Observatory of Human Rights kertoo.
Opposition mukaan armeija on tulittanut myös Khirbet al-Jozin kyllää pohjoisessa Idlibin maakunnassa, jossa toimii kapinallisjoukkoja.
Syyrian television lainaama turvallisuusvirkamies puolestaan syyttää kapinallisia iskujen kiihdyttämisestä. Hän varoittaa, että turvallisuusjoukot estävät hyökkäysten jatkumisen.
Ihmisoikeusjärjestön mukaan Syyrian yhteenotoissa on kuollut kaikkiaan 32 ihmistä sen jälkeen, kun tulitauko torstaina alkoi.
Ensimmäiset tulitaukotarkkailijat matkalla
Syyriaan odotetaan sunnuntaina ensimmäisiä YK:n tulitaukotarkkailijoita.
Sunnuntai-iltana on saapumassa kuuden tarkkailijan ryhmä, ja lähipäivinä määrä kasvaa 30:een.
YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi lauantaina 30 tulitaukotarkkailijan etujoukon lähettämisen Syyriaan.Tarkkailijaryhmää voidaan kasvattaa myöhemmin 250:een, mutta se vaatii neuvoston uuden päätöksen.
Syyrian presidentin edustaja sanoi sunnuntaina, ettei voi olla vastata tarkkailijoiden turvallisuudesta, jos ei saa olla mukana kaikissa toimissa paikanpäällä.
Uutistoimisto Reutersin lainaama neuvonantaja Bouthaina Shaaban sanoi myös, että tarkkailijoiden määrä voi nousta 250:een, mutta Syyria katsoo oikeudekseen joko hyväksyä tai hylätä tietyistä maista tulevat tarkkailijat.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.