YK kiittelee Yhdysvaltojen HIV-päätöstä
Yhdysvaltojen ruoka- ja lääkehallinto FDA:n päätös sallii HIV-tartuntaa vastaan suunnatun Truvada-pillerin käytön ehkäisevässä tarkoituksessa.
Aidsin vastaiseen taisteluun keskittyvä YK-järjestö UNAIDS kiittelee Yhdysvaltojen eilen tekemää HIV-lääkepäätöstä.
Yhdysvaltojen ruoka- ja lääkehallinto FDA:n päätös sallii HIV-tartuntaa vastaan suunnatun Truvada-pillerin käytön ehkäisevässä tarkoituksessa.
Lääkettä on vuodesta 2004 on käytetty tartunnan saaneiden auttamiseen, mutta aiemmin sitä ei ole saanut käyttää tartunnan ehkäisyyn.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Koronavirus vaati ensimmäisen kuolonuhrin Tunisiassa
66-vuotias mies oli vieraillut Saudi-Arabiassa, jossa uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttamia infektioita on todettu eniten.
Kaksi kärkinimeä hyllytettiin Iranin presidentinvaaleista
Presidentinvaaleihin on hyväksytty kahdeksan ehdokasta, joista vain yhtä pidetään uudistusmielisenä. Ehdokkaaksi pyrkineistä rannalle jäivät muun muassa entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani sekä nykyisen presidentin liittolainen Esfandar Rahim Mashaei.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Video paljastaa tilanteen ennen ja jälkeen Oklahoman tornadon
Newcastlelainen Jason Leger latasi Facebookiin videon kotipihaltaan ennen ja jälkeen tornadon.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Järjestö: Moraalirikoksista tuomittujen naisten määrä kasvanut rajusti Afganistanissa
Human Rights Watchin mukaan raiskauksesta ilmoittava nainen voidaan tuomita aviorikoksesta, ja monet vangituista naisista ovat paenneet väkivaltaa tai pakkoavioliittoa.
Mies ampui itsensä Notre Damessa - katedraali evakuoitiin
78-vuotias mies teki itsemurhan katedraalin alttarin edessä. Mies oli tunnettu äärioikeistolainen historioitsija, joka vastusti tuoretta lakia samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
