YK: Pakolaisvirta Syyriasta yltyy
Taistelujen yltyessä myös humanitaarinen tilanne Syyriassa on heikentynyt, sanovat avustusjärjestöt.
YK:n mukaan Syyriasta naapurimaihin paenneiden määrä on kasvanut voimakkaasti viime aikoina. Turkissa, Jordaniassa, Libanonissa ja Irakissa on yhteensä yli 170 000 rekisteröityä pakolaista. Turkkiin paenneista noin 40 prosenttia on tullut elokuun aikana.
Yhdeksässä pakolaisleirissä Turkissa elää nyt lähes 65 000 syyrialaista. Pelkästään tiistain ja keskiviikon aikana noin 3 500 ihmistä pakeni Turkin Hatayn ja Kilisin maakuntiin Syyrian pohjoisosassa sijaitsevista Alepposta, Azazista, Idlibistä ja Latakiasta.
Jordaniaan saapui yksin torstaiyönä tuhatkunta pakolaista, ja siellä on rekisteröityjä pakolaisia jo noin 47 000.
Syyrian sisällä kodeistaan paenneita on noin 1,2 miljoonaa, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Monet ovat majoittuneet kouluihin tai muihin julkisiin rakennuksiin.
Avustusjärjestöjen mukaan humanitaarinen tilanne on kärjistynyt Syyriassa taistelujen kiihtyessä. Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan Syyrian Punainen Puolikuu evakuoi mahdollisuuksien mukaan sairaita ja haavoittuneita sekä toimittaa hätäapua.
Viime päivinä järjestö on vienyt apua noin 25 000 pakolaiselle, jotka ovat majoittuneet 62 kouluun pääkaupungissa Damaskoksessa. Lisäksi järjestö on vienyt ruokaa, patjoja ja hygieniatarvikkeita muun muassa Aleppoon ja Homsiin.
YK:n humanitaarisen avun päällikkö Valerie Amos sanoi torstaina, että jopa 2,5 miljoonaa syyrialaista tarvitsee apua.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maaseudulla Damaskoksen alueella on puhjennut ripulia, koska jätevesi on saastuttanut vesivarastoja. WHO:n Syyrian viranomaisilta saamien tietojen mukaan 38 sairaalaa ja 149 klinikkaa on joko vaurioitunut tai tuhoutunut, mikä vaikeuttaa terveyspalvelujen saantia.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Venäjän hiiret palasivat avaruudesta
Moniko vesiliskoista ja muista pikkueläimistä pääsi kotiin hengissä - siitä ei ole ainakaan vielä hiiskuttu. Koe-eläimet toimivat Mars-lentojen pioneereina.
Yhdysvaltain ennätyslotossa löytyi yksi oikea rivi
Historian toiseksi suurin lottopotti on suuruudeltaan liki 600 miljoonaa dollaria.
Saudinainen teki historiaa kiipeämällä Mount Everestille
Samaan aikaan liikuntatunneille osallistuminen on mahdotonta suurimmalle osalle Saudi-Arabian tytöistä ja naisista.
Asemiehet surmasivat tunnetun naispoliitikon Pakistanissa
PTI-puolueen johtohahmoihin kuulunut Zahra Shahid Hussain ammuttiin kotiovelleen. Parlamenttivaalien äänestys uusitaan osittain tänään.
Tajuntansa menettänyt ajoi Yhdysvalloissa paraatiyleisön päälle - kymmeniä loukkaantui
Jokavuotinen patikoitsijoiden paraati kerää pikkukaupunkiin tuhansia vieraita.
Lehti: Erittäin saastuttavaa öljyjätettä viedään ulkomaille polttoaineeksi
USA:n ja Kanadan öljyntuotanto kasvaa, mutta seurauksena on valtava määrä ongelmajätettä.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
EU-määräys: Täytettävät oliiviöljykannut kielletään
Onko EU tehnyt palveluksen ravintoloiden asiakkaille vai onko se tuottanut joutavaa byrokratiaa? Riippuu näkökulmasta.
Brysselissä valtava väärennettyjen kolikoiden takavarikko
Brysselin lentokentällä takavarikkoon on muutamissa viikoissa päätynyt enemmän väärennettyjä kolikoita kuin koko euroalueella yhteensä viime vuonna.
Afganistan hylkäsi naisten turvallisuutta parantavan lain - "Kaaos seuraa, jos raiskattuja naisia ei syytetä aviorikoksesta"
Vanhoillista islamia kannattavat parlamenttiedustajat pelkäävät, että Afganistanin valtaa seksuaalinen hillittömyys, jos maassa hyväksytään länsimaalaisia, naisia suojaavia lakeja.
