YK: Syyriassa on surmattu, kidutettu ja hyväksikäytetty lapsia
Pääsihteeri Ban Ki-moon vaatii välitöntä väkivallan lopettamista Syyriassa. YK:n mukaan Syyrian hallitus on lisännyt sotatoimiaan, mikä on aiheuttanut lukuisia siviiliuhreja ja johtanut ihmisoikeusrikkomuksiin.
Yhdistyneet kansakunnat on lisännyt Syyrian hallituksen joukot ja niiden maassa toimivat liittolaiset ensimmäistä kertaa niiden tahojen joukkoon, jotka värväävät, tappavat tai hyväksikäyttävät lapsia aseellisissa selkkauksissa.
YK:n mukaan sen sotilastarkkailijat ovat havainneet, että Syyrian hallituksen joukot ovat tehneet suunniteltuja hyökkäyksiä useisiin siviilikohteisiin.
Pääsihteeri Ban Ki-moonin vuotuisessa raportissa todetaan, että Syyriassa on tapahtunut vakavia lasten oikeuksien rikkomuksia maaliskuusta 2011 alkaen, jolloin presidentti Bashar al-Assadin vastaiset mielenilmaukset alkoivat.
Raportin mukaan jopa 9-vuotiaita lapsia on surmattu, kidutettu tai käytetty seksuaalisesti hyväksi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Salaisten arkistojen paljastus: Stalinin ja Churchillin ryyppäjäiset kesken maailmansodan
Pöydässä oli juottoporsas ja lukuisia pulloja, ja ilmapiiri oli "hilpeä kuin häissä", ilmenee tähän mennessä salaisina pidetyistä arkistolähteistä.
IMF-johtaja Lagarde kuultavana - oikeus pohtii rikossyytteiden nostamista
Pariisilainen tuomioistuin pohtii, nostetaanko Ranskan entistä valtiovarainministeriä vastaan syyteet vallan väärinkäytössä.
Yhdysvaltain partioliike taipui: homoseksuaalit partiolaisiksi mutta eivät johtajiksi
Avoimesti homoseksuaalit nuoret saavat nyt osallistua partiolaisten toimintaan, mutta aikuiset homoseksuaalit eivät pääse partiojohtajiksi.
Jemen kiittää Obamaa Guantanamon vankien palautuksesta
Yhdysvallat katsoo Jemenin demokratisoituneen riittävästi, jotta sinne voidaan siirtää pidätettyjä.
Jalkapallon ottelumanipulaatiosta kovia syytteitä Unkarissa - osa otteluista Suomen liigacupissa
Syytetyt saattavat joutua 2 - 16 vuoden vankeuteen, jos heidät todetaan syyllisiksi. Syytettyinä on mm. entisiä ja nykyisiä pelaajia, tuomareita ja valmentajia.
Berlusconin seksioikeudenkäynnin syyttäjälle lähetettiin luoteja
Milanon pääsyyttäjän mukaan Berlusconin oikeudenkäynnin syyttäjän saamien uhkauskirjeiden määrä on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen, kun syyttäjä vaati entiselle pääministerille kuuden vuoden vankeutta.
Viides mellakkayö Tukholmassa - Autot paloivat Rinkebyssä
Poliisin mukaan Rinkebyssä on koolla poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Älvsjössä on sytytetty poliisiasema ja Tenstassa koulu. Myös Södertäljessä on ollut rähinöitä.
Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista
Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.
Lontoon surmassa lisää pidätyksiä - kahta epäillään osallisuudesta murhaan
Poliisin mukaan tutkinnassa on lukuisia johtolankoja. Sotilaan kimppuun hyökänneet miehet ovat edelleen sairaalassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
