YK vahvistaa: Sudan vetäytyi kiistellyltä raja-alueelta
Abyein kiista-alue on määrä demilitarisoida. Samaan aikaan jatkuvat Sudanin ja Etelä-Sudanin rauhanneuvottelut Etiopiassa.
YK on vahvistanut, että Sudan on vetänyt joukkonsa Etelä-Sudanin vastaiselta raja-alueelta, jonka demilitarisointia YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut molemmilta valtioilta. Etelä-Sudan vetäytyi Abyein alueelta turvallisuusneuvoston asettamaan takarajaan mennessä kaksi viikkoa sitten.
Abyei on yksi vaikeimmista kysymyksistä Sudanin ja Etelä-Sudanin rajariidassa. Sudan lähetti joukkojaan Abyeihin vuosi sitten. Rajalinjan lisäksi maat kiistelevät öljyvaroista ja kansallisuuskysymyksistä. Riita on vienyt maat tänä keväänä täyden sodan partaalle.
Abyeihin rakennettu tukikohta luovutettiin myöhään tiistaina YK-joukkojen valvontaan. Diplomaattilähteiden mukaan alueelta on vetäytynyt noin 300 sotilasta. YK:lla on Abyeissa 4 000 rauhanturvaajaa.
Samaan aikaan Sudanin ja Etelä-Sudanin edustajat neuvottelevat rauhasta Addis Abebassa Etiopiassa. Neuvottelut, joita johtaa Etelä-Afrikan entinen presidentti Thabo Mbeki, ovat ensimmäiset pahentuneiden yhteenottojen aikana.
Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista viime vuonna. Kaksi vuosikymmentä kestäneessä sisällissodassa kuoli yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Yle Uutiset selvitti: Home ei huoleta ulkomailla
Suomessa homeongelmasta kärsivä kyläkoulu on taattu etusivun uutinen paikallisessa sanomalehdessä. Erilaisia valtakunnallisia kosteus- ja homevauriokartoituksia tehdään tiuhaan. Home on aihe, joka kiinnostaa suomalaisia ja se nostattaa meissä voimakkaita tunteita.
Italian media ei homeesta hiisku
Homeongelmat jäävät Italiassa vähälle huomiolle. Suurin syy on yksinkertaisesti se, että homeongelmaa ei ole. Ongelmien vähäisyys johtuu italialaisesta rakennustekniikasta.
Ruotsin homeongelma leimahti muutama vuosi sitten
Ruotsin mediassa home- ja kosteusongelmia käsitellän suhteellisen usein. Vuonna 2007 Ruotsissa nousi valtava kohu uudisrakennusten homeongelmista. Ruotsissa yleistynyt ohutrappaustekniikka oli osoittautunut varsinaiseksi homepommiksi.
Venäjällä homeongelmasta ei juurikaan puhuta
Venäjällä asuntojen homeongelmasta on alettu puhua julkisesti vasta viime vuosina. Syynä on ollut asuntorakentamisen raju kasvu. Taloja rakennetaan nopeasti ja usein myös niin halvoilla materiaaleilla, että kosteusongelmia syntyy jo rakennusvaiheessa.
Homeongelma piinaa Saksassakin - tuuletusohjeita sivukaupalla
Saksassa suhtaudutaan rakennusten homeongelmaan saksalaisella vakavuudella. Kattava tutkimustieto aiheesta kuitenkin puuttuu. Monet vanhat rakennukset on tiivistetty liiallisesti, eikä sisäilma asunnoissa vaihdu riittävästi. Siksi saksalainen vuokranantaja lisää vuokrasopimukseen sivukaupalla ohjeita oikeaoppisesta asunnon tuuletuksesta.
Espanjassa home ei ole tapetilla
Espanjassa homeongelmia ei julkisuudessa esiinny. Niistä tuntuvat kärsivän lähinnä rannikoilla asuvat suomalaiset.
Kiinassa home on vaiettu ongelma
Kiinassa ei puhuta homeongelmasta. Asunnonostajat eivät yleisesti ottaen tee hometarkistuksia, eikä aiheesta kirjoiteta lehtijuttuja.
Viron vanhoja rakennuksia kunnostetaan väärin
Virossa home- ja kosteusongelmia ei esiinny yhtä laajasti kuin Suomessa ja Ruotsissa. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut lattiasieni. Se on ihmiselle vaaraton, mutta rakennukselle vaarallinen.
Salaisten arkistojen paljastus: Stalinin ja Churchillin ryyppäjäiset kesken maailmansodan
Pöydässä oli juottoporsas ja lukuisia pulloja, ja ilmapiiri oli "hilpeä kuin häissä", ilmenee tähän mennessä salaisina pidetyistä arkistolähteistä.
IMF-johtaja Lagarde kuultavana - oikeus pohtii rikossyytteiden nostamista
Pariisilainen tuomioistuin pohtii, nostetaanko Ranskan entistä valtiovarainministeriä vastaan syytteet vallan väärinkäytössä.
