Kotimaa |

Yksi Kruunupyyn onnettomuudessa loukkaantunut nuori menehtyi

Lisäksi ainakin yksi matkustaja on saanut vakavia vammoja perjantain onnettomuudessa.

Yksi eilen perjantaina tapahtuneessa Kruunupyyn liikenneonnettomuudessa loukkaantunut nuori on menehtynyt. Uhri on henkilöautossa matkustajana ollut, vuonna 1989 syntynyt nainen. Poliisin mukaan lisäksi ainakin yksi matkustaja on saanut vakavia vammoja. Hänet on viety Oulun sairaalaan saamaan hoitoa.

Seitsemän nuorta loukkaantui perjantain liikenneonnettomuudessa, jossa osallisina olivat rekka ja henkilöauto. Kaikki loukkaantuneet olivat nuoria, ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan onnettomuutta koskien.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä