Yksi loukkaantui rekan ja henkilöauton kolarissa
Perjantaina illansuussa sattunut onnettomuus haittasi liikennettä Kuutostiellä.
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi täysperävaunullisen rekan ja henkilöauton yhteentörmäyksessä Kuutostiellä Kouvolassa. Onnettomuus sattui Alppiruusun kohdalla noin kello 16.30 perjantaina.
Henkilöautossa oli yksi matkustaja, joka loukkaantui lievästi. Hänet kuljetettiin Pohjois-Kymen sairaalaan tarkastukseen. Rekassa olleet kaksi henkilöä eivät loukkaantuneet.
Kuutostien toinen kaista oli onnettomuuden takia jonkin aikaa pois käytöstä. Pelastuslaitos oli ohjaamassa liikennettä.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Kotkassa tytön vienyt virta liian voimakas ammattipelastajallekin
Voimakas virtaus Kymijoen Langinkosken haarassa Kotkassa on aiheuttanut onnettomuuksia ennenkin. Metsähallitus aikoo tutkia sunnuntaisen onnettomuuspaikan.
Kotkan lapsikaappaustapaus hovioikeuteen
Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomitsema kotkalaismies jätti valituksen määräajassa. Mies ilmoitti jo aiemmin olevansa tyytymätön runsaan kolmen vuoden vankeustuomioon.
Ajokoulutusrata Iittiin tulisi tarpeeseen
Hanketta ajavien mielestä raskaan liikenteen kuljettajilta puuttuu ympärivuotinen suorituspaikka Etelä-Suomesta.
KTP-luotsi jatkanee ensi kaudella
Maanantaiaamuna KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen hymyilee jo hieman. Hopeamitali koripallosta maistuu jo vähän paremmalta kuin perjantaina. Hänen mukaansa jatko KTP:n päävalmentajana ensi kaudella on lähestulkoon varmaa.
Eerola jatkaa SDP:n moittimista
Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola jatkaa puolueensa puheenjohtajan Timo Soinin aloittamaa Sosiaalidemokraattien kritisointia. Sekä Soini että Eerola sanovat SDP:n unohtaneen työväestön.
Porin Etelärantaan uusi laivaravintola kesäksi - ota kantaa
Porin Etelärantaan on tulossa kesäksi uusi 250 asiakaspaikan laivaravintola. Laiva sijoittuu entisen Lautan paikalle. Sijoituslupaa laivalla ei vielä ole, vaikka vuokrasopimus Porin kaupungin kanssa on tehtynä.
Moni venesatama on vailla valvontaa
Kotkassa venesatamiin on lisätty lukittuja portteja, ja Meriniemen venesatamassa vartioi nykyään yksityinen turvafirma. Lukuisat satamat ympäri Suomen ovat silti vielä vailla valvontaa.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.