Toulousen sieppaaja kiinni
Poliisi on ottanut kiinni panttivankeja siepanneen miehen Ranskan Toulousessa.
Ranskan poliisi on ottanut kiinni Toulousessa panttivankeja ottaneen miehen. Kaikki panttivangit on vapautettu.
Poliisin mukaan sieppaaja on loukkaantunut lievästi, mutta panttivangit selvisivät vammoitta.
Aseistettu mies otti keskiviikkona noin kello 12 Suomen aikaa panttivankeja Toulousessa sijaitsevassa pankissa ja ampui laukauksia. Panttivankeja oli aluksi neljä, mutta mies vapautti kaksi naispanttivankia sen jälkeen, kun pankkiin oli toimitettu vettä ja ruokaa. Piiritys kesti kuusi tuntia.
Uutistoimistotietojen mukaan mies on poliisille entuudestaan tuttu lähinnä pikkurikosten vuoksi. Hänellä kerrotaan myös olevan mielenterveydellisiä ongelmia.
Mies väitti piirityksen aikana olevansa al-Qaidan taistelija. Poliisin mukaan miehen terroristiyhteyksistä ei kuitenkaan ole varmuutta.
Viranomaisten mukaan mies olisi ensi yrittänyt ryöstää pankin. Kun pankki ei suostunut vaatimukseen, mies ampui laukauksia ja otti panttivankeja, kirjoittaa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Poliisin mukaan mies on kertonut, ettei yritä saada itselleen rahaa, vaan teon taustalla ovat uskonnolliset syyt.
Mies halusi piirityksen aikana puhua saman poliisiyksikön kanssa, joka oli tekemissä Toulousen surmaajan kanssa maaliskuussa. Seitsemän ihmistä surmannut Mohamed Merah kuoli maaliskuussa poliisin tulitukseen. Sitä ennen poliisi oli piirittänyt Merahin asuntoa lähes puolitoista vuorokautta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Sotilasta puukotettiin Pariisissa - hyökkääjä pakeni
Sotilas loukkaantui, mutta hän ei ole hengenvaarassa.
Vapaaehtoisten ja vahvistusten toivotaan rauhoittavan rähinöintiä Ruotsissa
Ruotsissa poliisi varautuu jälleen levottomuuksiin, joita on ollut jo kuutena yönä.
Väkijoukko pahoinpiteli auttamaan tulleen lääkärin ryhmineen Bulgariassa
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut lääkäri on tuttu Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna palkitusta Sofian viimeinen ambulanssi -dokumentista.
Muusikko soitti kitaraa aivoleikkauksessaan - video
Brad Carterin vaivana on ollut käsien vapina ja silmien nykiminen. Leikkaava lääkäri halusi varmistaa, että operaatiolla saavutetaan oikea tulos.
Moskovan homoaktivistien mielenosoituksessa pidätettiin kymmeniä
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa puolestaan maan ensimmäinen gay pride -mielenosoitus sujui rauhallisesti, joskin tiukassa poliisivalvonnassa. Molemmissa maissa on suunnitteilla homojen vastaisia lakeja.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
BBC: Hyökkäykset muslimeja vastaan lisääntyneet brittisotilaan murhan jälkeen
Uskontoryhmien välistä vuoropuhelua edistävä Faith Matters -järjestö kertoo BBC:lle, että hyökkäyksiä on ollut eri puolilla maata ja myös internetissä.
Mafian murhaama pappi julistettiin autuaaksi Sisiliassa
Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat Palermossa sermemoniaan, jossa katolinen kirkko julisti autuaaksi mafiaa vastustaneen papin Pino Puglisin.
Useita haavoittui islamistilesken itsemurhaiskussa Dagestanissa
Poliisin mukaan itsemurhapommi-iskun tekijä oli ollut kahdesti naimisissa radikaalin islamistin kanssa, mutta molemmat hänen puolisonsa oli surmattu.
Lontoon sotilasmurhasta epäillyn tuttava pidätettiin
Poliisi pidätti miehen, kun hän oli tulossa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelusta. Haastattelussa mies väitti, että Britannian turvallisuuspalvelu MI5 olisi yrittänyt aiemmin värvätä hänen ystävänsä, jota nyt epäillään brittisotilaan raa'asta surmasta
