Oulu |

Yksityinen löytötavaratoimisto Ouluun

Hukattuja tai unohdettuja löytötavaroita voi kysellä poliisin löytötavaratoimiston ohella myös yksityisestä löytötavaratoimistosta Oulussa.

Uimareilta jää jälkeen muun muassa uimalaseja.
Kuva: YLE

Oulussa on aloittanut yksityinen löytötavaratoimisto. Yrityksen toiminta on luvanvaraista ja perustuu lakiin. Yksityisiä löytötavaratoimistoja on ollut maassamme vuodesta 1993, kun ensimmäinen avattiin Helsinkiin. Nykyään yksityisiä löytötavaratoimistoja löytyy Etelä-Suomen suurista kaupungeista. Ouluun perustettu Pohjois-Pohjanmaan Löytötavarapalvelut Oy on ainoa yksityinen Pohjois-Suomessa.

Suurin ero poliisin ja yksityisen löytötavaratoimiston toiminnassa on julkiset löydöt. Siis jos kadulta löytyy lompakko, se tulee toimittaa edelleen poliisille. Yksityiselle kuuluvat niin sanotut laitoslöydöt. Ravintoloista, hotelleista, teattereista tai vaikkapa Oulun kaupungin liikuntapaikoilta yksityinen toimija hakee löytötavarat kootusti.

Palvelupäällikkö Mika Myllymäki sanoo, että yksityinen toimija ei kilpaile poliisin löytötavaratoimiston kanssa. Yksityinen tuo helpotusta poliisin löytötavaratoimiston työhön, koska poliisin resurssit löytötavaratoimintaan ovat rajalliset. Lain mukaan löytötavaroita säilytetään kolme kuukautta, jonka jälkeen ne voidaan myydä.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Politiikka

Niinistö Obamalle: Vähätelty karhu on vaarallisempi kuin haavoittunut karhu

Video: Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Hollannin pääministeri Mark Rutte keskustelevat vähän ennen valtionjohtajien perinteisen yhteiskuvan ottamista Haagin ydinturvallisuuskokouksessa.
Video

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä