Yksityiskoulujen rahoitus puhututti kommentoijia
Yksityiskoulujen rahoitus herättää opetusalalla keskustelua. Yksityiskoulun oppilas saa Helsingissä jopa 600 euroa enemmän verorahaa vuodessa kunnan koulun oppilaaseen verrattuna. Kommentoijat ovat keskustelleet julkisten rahojen käytöstä.
"Hienosti on junailtu tämäkin rahanjako. Eriarvoistaminen aloitetaan jo lapsesta lähtien. Olisi syytä puuttua tällaiseen epäkohtaan siellä eduskunnassakin eikä vain olla rahoittamassa Etelä-Euroopan maita."
Nimimerkki Luomakoski ei karsisi yksityistä opetusta.
"On tärkeää, että ikäryhmällä on yhteinen kokemus koulussa olemiseta. Ainakaan tähän asti yksityiskoulujen oppilasaines ei ole kovinkaan paljon erottunut muista. Ehkä erityisoppilaita tosiaan alkaa kasautua tiettyjen alueiden kouluihin, mutta en tiedä onko yksityisen opetuksen karsiminen mikään lääke tähän vaivaan. Meillä ei ole ollut sellaista yksityiskoulujärjestelmää kuten esim. Englannissa, missä yksityinen tarkoittaa elitististä."
Nimimerkki Humanisti ei tukeutuisi ideologisiin kouluihin.
"1. Ongelma monen yksityiskoulun kohdalla on mielestäni se, että niin moni on uskonnollistaustainen. Pitäähän muistaa, etteivät kaikki uskonnollisten perheitten lapset ole uskonnollisia, vaan seassa voi olla täysin uskonnottomia, joille, sen lisäksi että saavat kotona uskontoa "tuutin täydeltä", joutuvat vielä koulussakin samanlaisen, itselleen täysin vieraan ideologian alistamiksi. Koen että tällaiset ideologiaperäiset koulut ovat täysin aikansa eläneitä."
Nimimerkki Kokeiltaisiinko vapautta? suhtautuu jyrkästi lukukausimaksuihin.
"Haluaako joku yhteiskunnan, jossa lapsen vanhemmat eivät saa ratkaista lastensa koulua? Jos vaihtoehtoihin ei voi käyttää myös yhteiskunnan varoja, silloin kouluista tulee eliittikouluja. Yksityiskoulujärjestelmä tulee rakentaa nykyisiin lähtökohtiin perustuen juuri niin, että valtion tukea saavat yksityiskoulut eivät saa periä lukukausimaksuja. Tämä antaa kaikille yhtäläisen oikeuden koulun valintaan."
Niimimerkki elmopetteri kysyy ihmeissään.
"Mikä se näiden yksityiskoulujen idea nyt onkaan? Jos jonkun elämä menee siitä pilalle, että lapsi joutuu opiskelemaan valtakunnallisen opsin mukaisesti rahvaan kanssa samassa koulussa, kuvittelisi viulut voivan maksaa itse. En ymmärrä, miksi julkisista rahoista pitäisi tukea mitään muuta kuin julkisia kouluja."
Tuoreimmat aiheesta: Suora linja
Keskustele: Kuuluvatko Siivouspäivät ja kirpputorit arkeesi?
Tänään lauantaina vietettiin kolmatta kertaa valtakunnallista Siivouspäivää. Mukaan ilmoittautui osallistujia 89 paikkakunnalta. Koko maassa myyntipaikkoja oli yli 2 800. Oletko ahkera kierrättäjä? Millaisia löytöjä olet tehnyt kirpputoreilla?
Keskustele: Olisivatko pyöräilijöiden promillerajat tarpeen?
Polkupyörällä päihtyneenä polkeminen on lain mukaan liikennejuopumus. Lain rikkomisesta ei kuitenkaan seuraa mitään, sillä polkupyörän tai hevosvaunun kuljettajalle ei ole promillerajaa. Kuulostaako laki ristiriitaiselta? Oletko kohdannut tankojuoppoja?
Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?
Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?
Keskustele: Mikä oppi kaatoi ojaan?
Jokaisen sukupolven on itse tehtävä omat virheensä ja opittava niistä. Toiset uskovat kokemuksen tuomiin elämänohjeisiin. Mitä neuvoa kannatti aikoinaan kuunnella? Pätevätkö entisajan opit 2010-luvulla?
Keskustele: Mitä lukioiden rankkaus merkitsee sinulle?
Helsinkiläislukiot vievät pisimmän korren tänäkin vuonna lukiovertailussa. Kymmenen parhaan joukkoon yltävät myös lukiot Turusta, Lahdesta ja Valtimolta. Mitä lukioiden vertailutilastot merkitsevät sinulle?
Keskustele: Hulluruoho - oletko törmännyt?
Pakastevihannesten seassa ollut, myrkytyksiä aiheuttanut hulluruoho on pystytty jäljittämään yhden sopimusviljelijän tilalle Espanjaan. Onko hulluruoho sinulle tuttu kasvi?
Keskustele: Poliisi juoppokuskina - muuttaisitko poliisin tehtäviä?
Poliisilla menee vuodessa lähes viisi miljoonaa euroa päihtyneistä henkilöistä huolehtimiseen. Eniten päihtyneisiin menee aikaa ja rahaa Helsingissä ja Pirkanmaalla. Muuttaisitko poliisin tehtäviä?
Keskustele: Onko pesäpallosta vielä kansallispeliksi?
Superpesiskausi alkoi toukokuun puolivälissä, mutta kiekkohuuman kaltaista intoa ei peli harrastajaporukoiden ulkopuolella herätä. Osassa kouluista kansallispeliämme pelataan vielä, mutta sekin on hiipumaan päin. Vieläkö pesäpallo voisi innostaa?
Keskustele: Mitä haluat kysyä Esko Aholta?
Entinen pääministeri, Sitran yliasiamies ja Nokia-johtaja Esko Aho tutkii ja opettaa Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa. Seuraavaksi hänestä tulee Venäjän kaupan edistäjä. Mitä Boston on opettanut hänelle Euroopasta ja Suomesta?
Keskustele: Joko narkolepsiajupakka on selvitetty?
Suomessa annettu sikainfluenssarokotus lisäsi myös aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan, vahvistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti. Aikuisten kohonnut sairastumisriski kesti noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. Joko rokotusjupakka on selvitetty?
