Ylen tulevaisuus jäi seuraavan hallituksen käsin. Nykyinenkin hallitus yritti: kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) vetämä parlamentaarinen työryhmä sai aikaan yksimielisen päätöksen mediamaksusta. Vaaleja kohti mentäessä puolueiden yksimielisyys kuitenkin haihtui ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) veti esityksen pois. Tämä oli Ylelle paha takaisku.

Ylen tilaa ja tulevaisuutta pohtivassa Yleisradio median murroksessa -kirjassa tulee moneen otteeseen esiin pelko, että budjettirahoitus tekisi Ylen riippuvaiseksi vallanpitäjien suosiosta. Huonoja kokemuksia on ainakin Hollannissa ja Kanadassa, joissa budjettirahoituksesta alkoi julkisen palvelun alamäki.

- Yksikään yritys rahoittaa julkisen palvelun yleisradiotoimintaa budjettirahoituksella ei ole onnistunut, sanoo mediatutkija Eeva Mäntymäki.

Hän ei kannata myöskään maksukorttia.

- Silloin katoaa kokonaan ajatus, että tämä on jotain yhteistä yhteiseksi hyväksi.

Mäntymäki kannattaakin jonkinlaista mediamaksua.

Euroopassa julkinen palvelu rahoitetaan Suomen lisäksi lupamaksuilla Britanniassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Muissa maissa on käytössä erilaisia yhdistelmiä lupamaksuista, mainostuloista ja budjettirahoituksesta.

Ikuinen reviiritaistelu

Tiedotusopin dosentti Heikki Hellman kertoo kirjassa, että mediamaksu kaatui paljolti Ylen kilpailijoiden lobbaukseen. Riita koski Ylen tehtävää enemmän kuin rahoitustapaa. Viestinnän Keskusliitto ja Sanomalehtien Liitto painostivat vaativat julkisen palvelun määritelmän selkiyttämistä ja Ylen valvonnan tiukentamista. Kilpailijoiden mielestä Ylen pitäisi jatkossa keskittyä vain julkisen palvelun ydintehtäviin eli täydentämään kaupallista mediaa.

Taustalla vaikutti media-alan kiristynyt kilpailu.

Hellmann kirjoittaa, että Yleisradion reviiristä on käyty taistelua pitkin matkaan. Kun radiossa ryhdyttiin lukemaan uutisia 1920-luvulla, sanomalehdissä oltiin varpaillaan.

Reviiritaistelu yltyi, kun Yle sai kilpailijoikseen kaupallisia tv-kanavia. Viime aikoina Ylen rönsyilyä muun muassa internetissä on paheksuttu erityisen äänekkäästi Sanoma-konsernissa.

Samanlaista taistelua elintilasta on käyty muissakin maissa.

"Ylellä vaaran vuodet"

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen kirjoitaa, että Ylellä on vaaran vuodet. Hänen mukaansa on valitettavaa, jos Ylen rahoitus päätetään vaalien jälkeen hätäisesti pienessä hallitusohjelmaa kirjoittavassa poliitiikoryhmässä.

Ajatus ulkopuolisen valvontaelimen perustamisesta Ylelle ei ole Uimosen mukaan hullumpi. Hänen mielestään julkinen palvelu kaipaa selkeämpää määrittelyä.

Hän myös arvelee, että poliittisten päättäjien olisi helpompi hyväksyä ulkopuolisen tahon antamia suosituksia.

"Kyseinen elin olisi pieni hinta siitä, että julkisen palvelun periaate säilyisi suomalaisessa viestintäpolitiikassa, ja ettei Yleä siirretä budjettirahoitukseen."

Vahva julkinen tuotanto nostaa kaikkien tasoa

Kun kanavien määrä ja tarjonta on moninkertaistunut, ohjelmisto ei olekaan monipuolistunut, Heikki Hellman kirjoittaa.

Kiristyvä kilpailu vähentää ohjelmiston monipuolisuutta.

BBC:n tilaaman selvityksen mukaan maissa, joissa yleisradiotoiminta oli kunninanhimoista ja monipuolista, myös kaupallisten kanavien tarjonta oli laadukkaampaa.

Selvityksessä vertailtiin 20 maan tv-toimintaa.

Hellman soisi Ylelle laajan palvelun viihdeohjelmineen aina tosi-tv:tä myöten, koska samalla voidaan haastaa kilpailijat parempiin suorituksiin.

Lisäksi ohjelmiston on oltava tarpeeksi laveaa, jotta yleisöä kertyy tarpeeksi. Monipuolisuus on tärkeää varsinkin, jos rahoitus jatkossakin kerätään katsojilta.

Yleisradio median murroksessa -kirja on koottu asiantuntijoiden puheenvuoroista Radio- ja televisiotoimittajien liiton mediaseminaarien pohjalta.

Kirjan ovat toimittaneet Airi Leppänen, Timo-Erkki Heino ja Eeva Mäntymäki.