Kotimaa |

Yle kertoo kuntavaaleista kaiken

Ennakko-ohjelmia, vaalikeskusteluja ja vaalien tuloksia voi seurata televisiossa, radiossa, netissä ja Teksti-TV:ssä.

Kuntavaalit 2012 -grafiikka.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Yle välittää syksyn kuntavaalit monipuolisesti. Televisioon Yle tuottaa neljä laajaa vaalikeskustelua ja kahdeksan puoluetenttiä. Vaalikeskusteluihin kutsutaan eduskuntapuolueiden ja pienpuolueiden edustajia.

Myös radiossa Kohti kuntavaaleja -ohjelmissa syvennytään kiinnostaviin vaaliaiheisiin sekä vaaleihin liittyvin valtakunnallisiin teemoihin. Yksittäisten eduskuntapuolueiden vaalitentit lähetetään Yle Radio 1:n Ykkösaamussa 24. syyskuuta alkaen. Vaalikeskustelut näkyvät suorana myös Ylen Aamu-TV:ssä. Lisäksi YleX ja Yle Puhe lähettävät kuntavaaliohjelmia.

Ylen vaalikone on uudistettu perusteellisesti. Uusi vaalikone on aiempaa helppokäyttöisempi ja käyttäjä saa tuloksia jo vastaamisen aikana. Vaalikone avautuu äänestäjille lokakuun alussa.

Ylen Teksti-TV:n tulospalvelu seuraa kuntavaaleja 28. lokakuuta alkaen. Tulospalvelun hakemisto on sivulla 600. Teksti-TV-sivuilla kerrotaan puolueiden kannatus koko maassa ja vaalipiireittäin.

Ylen ruotsinkielinen televisio ja radio keskittyvät nekin kuntavaaleihin. Keskusteluja voi seurata muun muassa Yle Fem -kanavalta 27. syyskuuta alkaen.

Kuntavaalit käydään lokakuun viimeisenä viikonloppuna sunnuntaina 28. elokuuta. Tuloslaskentaa Musiikkitalossa seurataan Yle TV1:n tulospalvelulähetyksessä kello 19.30 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä