Yle palvelunestohyökkäyksen kohteena
Yle Uutisten sivut toimivat tällä hetkellä vain satunnaisesti. Sama ongelma koskee kaikkia Ylen nettisivuja. Ylen it-päällikön Martti Kyllösen mukaan kyse on todennäköisesti hajautetusta palvelunestohyökkäyksestä.
Ongelma havaittiin kello 12:30:n jälkeen..
- Pidän tällaista toimintaa erittäin arveluttavana ja valitan siitä yleisölle aiheutuvaa haittaa, sanoo Ylen uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen.
Kemppaisen mukaan Ylen tietohallinto pyrkii ratkaisemaan ongelman.
Viime päivinä muun muassa Iltalehden ja Sanomien lehtien nettisivuja vastaan on tehty palvelunestohyökkäyksiä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea viranomaisilta
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on verkostoituminen ja tiedon välittäminen kuin yksittäiset konttorit.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
"Liian halpa hinta on huutomerkki" – Järjestö: Etnisissä ravintoloissa ongelmia
Harmaan talouden osuus ravintola-alasta on noin kymmenen prosenttia.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.
Poliisi selvittää ilmoituksia lasten ahdistelusta
Tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni. Internetin keskustelupalstoilla leviää viestejä, jotka eivät välttämättä vastaa tapahtumien kulkua.
Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.
Kolmannes nuorista jäänyt nuorisotakuun ulkopuolelle
Tämän vuoden alusta työttömiksi jääneistä nuorista lähes 30 prosenttia ei ole saanut nuorisotakuun mukaista työ- tai koulutuspaikkaa määräajassa. Nuorison työttömyys on kokonaisuutena myös pahentunut viime vuodesta.
Mies kätki reppuunsa 36 muumilautasta
Kaarinan Prisma-myymälästä anastettujen astioiden arvo on noin 700 euroa. Muumiastiat ovat erityisesti varkaiden suosiossa.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituksin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Uusi peruna tulee ajallaan
Viime päivien lämpimien kelien innoittamana peruna on vaihtanut spurttivaihteen silmään ja kotimaista uutta perunaa saadaan tänäkin vuonna juhannuspöytään.

Keskustele uutisesta
Helsingin Sanomien, Taloussanomien ja Iltalehden verkkopalvelut kaatuivat joulun aikaan palvelunestohyökkäyksissä. Tänään Yle on ollut palvelunestohyökkäyksen kohteena. Verkkoturvallisuus näyttää olevan sitä vanhaa tuttua kissa ja hiiri -leikkiä, jossa lopullista voittajaa on turha odottaa. Miten ja missä sinun mielestäsi verkkoturvallisuutta tulisi parantaa?