Yle televisioi Mikkelin Kuninkuusravit
Luvassa on tunnin mittaiset tv-lähetykset sekä lauantai- että sunnuntai-iltana. Myös niin yle.fi kuin yle.fi/etelasavo seuraa tapahtumaa viikonloppuna.
Mikkelin Kuninkuusravien tunnelmaan pääsee paitsi paikan päällä, myös kotikatsomoissa. Ravisuoran vihjeet nähdään lauantaina Yle tv2:ssa kello 12.55.
Ravisuora-lähetys puolestaan on luvassa lauantaina kello 18.05. Siinä käydään läpi St Michel -lähdön sekä kuninkuuslähtöjen tuloksia. Suorassa lähetyksessä haastatellaan myös tapahtumassa vierailevaa tasavallan presidentti Sauli Niinistöä.
Sunnuntain erikoislähetys Kunkkareista on vuorossa kello 18.15 tv2:ssa. Silloin pääosissa ovat kuningas- ja kuningatarlähdöt.
Ylen raviohjelmista vastaava tuottaja Lasse Sipilä uskoo, että Kuninkuusravit on tänä vuonna erityisen jännittävä tapahtuma.
- Koska selkeitä suosikkeja ei ole, kuninkuuslähdöt ovat urheilullisesti todella mielenkiintoisia. Vauhdit ovat viime vuosina kasvaneet myös suomenhevosilla, Sipilä pohtii.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Savonrannan yläkoulun lakkauttamissuunnitelma tyrmistyttää
Savonrannan aluejohtokunnan puheenjohtaja Hannu Karvinen (kesk.) ihmettelee, miksi yläkoulun lopettamisehdotus kaivettiin uudestaan pöydälle.
Kokoomuksen ja Keskustan kesäkokoukset samaan aikaan samassa paikassa
Eduskuntaryhmät kokoustavat kumpikin 22.8. Mikkelissä.Yhteistä ohjelmaa on luvassa, vaikka yhteinen paikka ja aika olivatkin sattumaa.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Yhdeksän aitiota ja ravintolatilat uuden jäähallin vetonauloina
Mikkelin Kalevankankaan jäähalli luovutetaan käyttäjille toukokuun lopulla. Jukuriorganisaatio on hallin pääkäyttäjä, mutta käyttömahdollisuudet paranevat muidenkin lajien edustajilla.
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
Maakuntahallitus rukkasi tuulivoimaa
Etelä-Savon maakuntahallitus katsoo kahdeksan alueen sopivan tuulivoimaloille maakunnassa.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
Valkoinen Porsche ja rekisterikilpi DAD-6 kääntävät ihmisten päät
Kangasniemeläinen Pentti Kettunen haaveili pitkään urheiluauton hankkimisesta. Lopulta unelma toteutui. Menopeliäkin enemmän hämmästystä herättää kylillä auton erikoinen rekisterikilpi.
Rekisterikilvet kelpaavat yrityksille myös mainospaikoiksi
Kekseliäät yrittäjät mainostavat kirjan- ja numeroyhdistelmillä autojensa rekisterikilvissä yrityksensä tuotemerkkiä tai yritystään.
