Yleisurheilun EM-kisojen avajaiset ilmaistapahtumaksi Helsingin keskustaan
Kaikkien katseltavaksi siirtyvät myös palkintojenjaot, jotka järjestetään Olympiastadionin vieressä kisapuistossa.
Yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailu avataan Helsingin Senaatintorilla tiistaina 26. kesäkuuta. Avoimeen yleisötapahtumaan odotetaan sankkaa osanottoa. Houkuttimena on lippuparaatin ja juhlapuheiden ohella Marco Hietalan ja Jukka Pojan kaltaisia laulusolisteja.
Olympiastadionin ulkopuolelle on poikkeuksellisesti siirretty myös palkintojenjakotilaisuudet. Euroopan mestareiden palkitsemista voi seurata ilmaiseksi stadionin viereen Mäntymäen kentälle rakennettavassa tapahtumapuistossa.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Sauna paloi Tuusulassa
Rivitalon sauna tuhoutui täysin tulipalossa, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Vesi poikki Vantaalla
Perjantaina vesi katkesi Rekolantiellä ja lauantaina Laurintiellä. Korjaustyöt ovat meneillään. Lisäksi yksi putki vuotaa Kytötiellä, Laurantien ja Lehmipolun kohdalla.
Merituulipuiston kohtalo ympäristöministeriön käsissä
Inkoon ja Raaseporin merituulivoimaloiden rakentaminen on päätynyt ympäristöministeriön käsittelyyn. Vuosia alueelle haviteltu kymmenien voimaloiden kokonaisuus ei ole herättänyt innostusta kunnissa. Tuulivoimayritys vaatii nyt ministeriöltä pakkotoimia hankkeen toteuttamiseksi.
Veolian bussinkuljettajien työnseisaus jatkuu viikonloppuna
Tiistaina työpaikoiltaan ulosmarssineet Vantaan varikon kuljettajat ovat tyytymättömiä uuteen työvuorokiertoon. Asiasta on yritetty neuvotella koko viikon, mutta sopua ei ole saatu aikaan.
Erilaisessa mielenosoituksessa kiitetään maita hyvistä asioista
Hyvänmielenosoituksessa kierretään suurlähetystöissä kiittämässä hyvistä keksinnöistä. Tapahtuma keräsi viime vuonna paikalle yli 300 ihmistä.
Yhdeksäs Ravintolapäivä houkuttelee herkkujen ystäviä
Tänään lauantaina järjestettävään Ravintolapäivään on ilmoittautunut jo yli 1 500 erilaista pop-up-ravintolaa eri puolilla maailmaa.
Jakomäentiellä asuntopalo - liekit löivät parvekkeelta
Pelastuslaitos on sammuttanut tulen asunnon parvekkeelta. Tuli levisi parvekkeen kattorakenteisiin ja levitti savua sisälle asuntoon, mutta henkilövahinkoja ei tapahtunut.
Tahko avasi kauden voitokkaasti tuomarivirheestä huolimatta
Toisen jakson tuomarivirhe oli pilata Hyvinkään Tahkon sarja-avauksen uudistetussa Pihkalassa.
