Ylen juhannusjuna saapui Rovaniemelle
13 tuntia kestäneellä matkalla junan kyydissä olivat matkustajien lisäksi muun muassa flyygeli, kuntopyörä ja kesälomaileva joulupukki.
Ylen 13-tuntinen suora lähetys Helsingistä Rovaniemelle matkaavasta juhannusjunasta on päättynyt. Juna lähti Helsingin päärautatieasemalta iltaseitsemältä ja saapui kesäyön halki matkattuaan Rovaniemelle aamukahdeksalta.
Ohjelmaa oli runsaasti myös junan pysähdyspaikoilla.
- Olihan se ainutlaatuinen kokemus. Tässä vietettiin koko Suomen juhannusta. Kaikille juna-asemille oli kertynyt ihmisiä - syvimpinä aamuyön tunteinakin, kertoi lähetystä koko yön Radio Suomeen tehnyt toimittaja Maria Laine lauantaiaamuna Rovaniemellä.
- Tekniikan toimimista jännitettiin, koska ikinä aiemmin ei ole tehty 1 000 kilometriä suoraa lähetystä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, jatkaa Laine.
Junamatkustajien lisäksi kyydissä oli muun muassa flyygeli ja kuntopyörä.
Ohjelma lähetettiin suorana lähetyksenä myös Saksassa ja Ranskassa sekä myöhemmin myös Norjassa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
HS: Valtionjohto on lentänyt veroparatiiseista vuokratuilla koneilla
Lehden mukaan veroparatiisikoneilla on lennetty ainakin yhdeksän kertaa.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds oli 24.
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomasta
Ulkoministeriö vahvistaa tiedon ja hoitaa tapausta.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
