Ylen kunnianloukkauskäsittely Sloveniassa jatkuu
Vuosi sitten Ljubljanan käräjäoikeus tuomitsi Ylen ja MOT-ohjelman toimittajan Magnus Berglundin 15 000 euron vahingonkorvaukseen Slovenian pääministerin kunnian loukkaamisesta. Yle valitti päätöksestä. Nyt juttu siirtyy takaisin alioikeuteen, mutta uuden käsittelyn aikataulusta ei ole tietoa.
Ylen ja MOT-ohjelman toimittajan Magnus Berglundin Sloveniassa saaman kunnianloukkaustuomion käsittely siirtyy korkeimmasta oikeudesta uudelleen alempaan oikeuteen.
Ljubljanalaisen korkeamman tuomioistuimen mukaan alempi tuomioistuin ei ottanut huomioon kaikkia asiaan vaikuttavia todisteita.
Berglund katsoo, että alkuperäinen tuomio on nyt hylätty. Hän on hyvillään korkeamman oikeuden päätöksestä, mutta käsittelyn siirtyminen lähtöruutuun on hänen mielestään huono uutinen.
Ylen Mediasääntelyn päällikkö Kirsi-Marja Okkosen mukaan tuomiota ei ole hylätty, vaan se on ainoastaan siirretty alioikeuteen. Uusimman päätöksen perustelut selviävät tarkemmin sitten, kun päätös saadaan käännettyä. Käsittelyaikataulu on vielä avoin.
Tapaus liittyy syksyllä 2008 esitettyyn Ylen MOT-ohjelmaan Totuus Patriasta. Ohjelman mukaan Patria olisi maksanut lahjuksia Slovenian puolustusministeriön virkamiehille ja pääministeri Janez Jansalle yhteensä 21 miljoonaa euroa.
Slovenian entinen pääministeri Jansa kiisti väitteet. Hän vaati 1,5 miljoonaa euron korvauksia Yleltä, MOT-ohjelman toimittaneelta Magnus Berglundilta ja kahdelta ohjelmassa haastatellulta slovenialaiselta.
Uudessa käsittelyssä alioikeutta vaaditaan selvittämään ohjelman taustat tarkemmin.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Gumball-hurjastelijat ajoivat Helsingistä rajalle poliisin seurassa
Tapahtumaan osallistunut suomalainen räppäri Elastinen kertoo, että poliisi saattoi Gumball 3000 -rallin osallistujat Helsingistä Vaalimaan rajalle. Siitä Pietariin luksusautot saattaa Venäjän armeija.
PAM:n Selin yllättyi ministerikierrätyspuheista
Ann Selin ei usko, että SDP on hylkäämässä duunarimiehiä.
Helsingin Talissa tuoksuu tärpätti - Mätäjokeen vuotanut myrkkyä
Silminäkijöiden mukaan Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja. Pelastuslaitoksen mukaan aine on todennäköisesti vuotanut läheisistä Pitäjänmäen teollisuuslaitoksista.
Palo ilmastoinnin konehuoneessa tyhjensi kauppakeskuksen
Lappeenrantalaiseen kauppakeskus Iso-Kristiinaan levisi savua ilmastoinnin mukana konehuoneessa syttyneestä palosta.
Vantaan bussiliikenne palaa lähes normaaliksi tiistaina
Lakossa olleet kuskit palaavat töihin tiistaina ja aloittavat neuvottelut. Myös työnantaja uskoo, että kaikki Veolian liikennöimät linjat saadaan ajettua, jos kuljettajat saapuvat töihin.
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Asikkalassa sattui maanantaina iltapäivällä pienkoneonnettomuus, kun järveen laskeutumista yrittänyt kone pyörähti ympäri. Koneessa oli kaksi ihmistä.
Poliisi: Gumball-rallilainen kaahasi 209 km/h moottoritiellä
Liikkuvan poliisin mukaan liikenteen seassa hurjalla nopeudella sukkuloineet urheiluautot olivat riski muulle liikenteelle.
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti demarien Raili Hildén.
