Kulttuuri |

YLEn musiikkituotannon supistukset jäävät pelättyä pienemmiksi

YLEn musiikkituotantoon suunnitellut supistukset jäävät neljännekseen alkujaan esitetyistä luvuista. Alkujaan YLE kaavaili 40 prosentin leikkauksia taidemusiikin, jazzin ja kansanmusiikin studiotuotantoihin ja konserttien tallentamiseen.

Orkesteri Finlandia-talon lavalla: perskussionisti, laulajia kansallispuvuissa sekä viulisteja.
Uusi vanha radio -konsertti järjestettiin Finlandia-talolla vuonna 2000. Kuva: Jyrki Valkama/YLE

YLEn kulttuurituotannosta vastaavan johtajan Olli-Pekka Heinosen mukaan nyt puhutaan keskimäärin noin kymmenen prosentin säästöistä.

- Tiukentuvassa taloudellisessa tilanteessa musiikkituotannon resurssit pienevät jonkin verran, mutta erilaisin sisäisin järjestelyin olemme pystyneet huolehtimaan, että vähennys on huomattavasti pienempi kuin suunnittelun alkuvaiheessa pelättiin, Heinonen sanoo.

Hänen mukaansa YLE tuntee vastuunsa suomalaisen musiikkielämän monimuotoisuuden varmistajana. Uuden kotimaisen musiikin tuottaminen ja tallentaminen kuuluu YLEn perustehtäviin, hän sanoo.

- Tätä tehtävää YLE vaalii siinä määrin kuin tiukkeneva talouden realismi antaa siihen mahdollisuudet.

YLE Radio 1:n lähetysaikoihin tulee muutoksia vuoden alussa, mutta maanantai-illan Jazzradiossa ja tiistain Kansanmusiikin illassa kuullaan uutta suomalaista, näitä ohjelmia varten tallennettua musiikkia kuten aikaisemminkin, ja yhteistyö Uuden Musiikin Orkesterin UMO:n ja kansanmusiikkiyhtye Tallarin kanssa jatkuu. Myös panostus uuteen taidemusiikkiin pysyy merkittävänä, Heinonen lupaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä