Talous |

YLEn talous vahvistui

YLEn talous säilyi tasapainossa viime vuonna. Tilinpäätösennakkotietojen mukaan YLEn tilikauden tulos oli 1,9 miljoonaa euroa kun vuonna 2008 voittoa kertyi 0,7 miljoonaa euroa.

YLEn liikevaihto oli viime vuonna 394,3 miljoonaa euroa.

YLEn toimitusjohtaja Mikael Jungner arvioi tulevaisuuden huomattavaksi haasteeksi julkisen palvelun rahoituksen tason.

- Yleisradion asema on vahva. Viime vuosi oli selkeästi voitollinen. Suurin huolenaihe on omistajan päättämättömyys YLEn tulevaisuudesta.

Jungner viittaa tällä viime viikolla julki tulleeseen tietoon, että viestintäministeri Suvi Lindén (kok) aikoo siirtää YLEn hallinnon ja rahoituksen kokonaisuudistuksen tulevan hallituksen ratkaistavaksi.

Lindén sanoi viime torstaina, ettei Yleisradion hallintomallia ja rahoitusta koskevaa kokonaisuudistusta ole mahdollista viedä eteenpäin riittävän parlamentaarisen tuen puutteessa. Samalla Lindén oli sitä mieltä, että YLEn rahoitus pitäisi kattaa valtion budjetista.



YLEn markkinaosuus vahva

YLEn ohjelmistot tavoittivat viime vuonna suomalaisia yhtä hyvin kuin edellisenäkin vuonna. YLEn mukaan viikottain 98 prosenttia suomalaisista seurasi YLEn tarjontaa. Päivittäin tarjontaa seurasi lähes 82 prosenttia suomalaisista.

Lähes kaikki YLEn ohjelmistoja seuranneet olivat myös varsin tyytyväisiä tarjontaan. Tv-maksulle saatu vastine on vahvistunut, yhtiön mukaan 68 prosenttia suomalaisista oli vähintään tyytyväisiä saamaansa vastineeseen.

Tv-maksutulot kasvoivat viime vuonna maksukorotuksen ansiosta, mutta tv-maksajien määrä väheni 0,8 prosenttia.

Vakinaisen henkilöstön määrä YLEssä oli vuoden lopussa 3 307 henkilöä.

YLEn hallitus käsittelee tilinpäätöksen maaliskuussa. Sen jälkeen hallintoneuvosto vahvistaa toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen huhtikuussa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä