Ylen Tohloppi saa ehkä uuden omistajan syksyllä
Technopolis neuvottelee Yleisradion kanssa Tampereen Tohlopin kiinteistön ostamisesta. Kauppahinta on arviolta 22 miljoonaa euroa.
Kiinteistöyhtiö Technopolis on päättänyt edetä Tampereella sijaitsevan Tohlopin kiinteistön ostossa. Technopolis kertoo pörssitiedotteessaan, että se aikoo seuraavaksi kartoittaa kiinteistön kunnon ja muut mahdollisesti kauppaan vaikuttavat asiat.
Kaupan on tarkoitus toteutua syksyn aikana sen jälkeen, kun yhtiöiden hallitukset ovat käsitelleet asiaa. Kauppahinta on arviolta 22 miljoonaa euroa.
Technopolis ja Yle aloittivat neuvottelut Tohlopin kiinteistön kaupasta jo useita kuukausia sitten. Yle on jo jonkin aikaa etsinyt ratkaisua ja lisää toimintaa Tohlopin tyhjeneviin tiloihin. Alueelle on suunniteltu muun muassa media-alan osaamis- ja koulutuskeskusta.
Mikäli Tohlopin kauppa toteutuu, Yleisradio jäisi kiinteistön päävuokralaiseksi vähintään 20 vuodeksi. Tohlopin kiinteistön vuokrattava pinta-ala on noin 30 000 neliömetriä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Meijerityöt jatkuvat Toholammilla
Tiistaiaamuna alkanut lakko Maitokolmion Toholammin meijerillä ei ole toistaiseksi hiljentänyt tuotantolaitoksia. Toimistusjohtaja Juha Murto-Koiviston mukaan tuotanto on alkanut keskiviikkoaamuna normaalisti. Kiistaa on palkoista ja työvuorojärjestelyistä.
Pölyä vastaan voi taistella pienilläkin valinnoilla
Toisissa paikoissa on enemmän pölyä kuin toisissa. Pölyn määrään voi vaikuttaa esimerkiksi pintamateriaaleilla.
30 tonnia kiveä tukkii aamuliikennettä Espoossa
Kehä I:llä Leppävaarassa sattunut onnettomuus vaikeuttaa aamuliikennettä pääkaupunkiseudulla. Pelastuslaitos arvioi kivirekan raivaustöiden kestävän koko aamuruuhkan ajan.
Lappeenrannalle kaksi kuntamarkkinoinnin SM-voittoa
Kuntaliiton järjestämän kilpailun tuomaristo kiitteli etenkin Hynysenranta-videosovellusta, joka puhuttelee nuoria.
Jättirekat ilmestyvät teille verkalleen - yrittäjien investointi-into laimeaa
Syksyksi lupailtu jättirekat salliva asetus ei ole innostanut kuljetusyrittäjiä investoimaan uuteen kalustoon. Alalla epäillään kalliiden kalustohankintojen jäävän harvojen hyödyksi. Etujärjestö kaipaa ministeriltä ripeitä päätöksiä, jotta epävarmuus asetuksen sisällöstä ja kustannuksista loppuisi.
Sananvapauden rajoittaminen voi olla sen puolustamista
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä .
Nimettömiin hiv-testeihin hakeutunut ennakoitua enemmän nuoria
Alkuun palvelun arveltiin olevan suosittu keski-ikäisten seksituristien keskuudessa.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Nuorisotakuu ei houkuta jos elämänrytmi on sekaisin ja tukiaiset pyörivät
Nuorten työpajoilla tiedetään, että nuorissa on kasvava joukko nuoria, johon nuorisotakuu ei yllä. Heillä elämänhallinta ontuu pahasti. Yrittäjät puolestaan kaipaisivat motivoituneita nuoria, joilla on asenne kohdallaan.
Suomalaiset hurahtivat parsaan
Kotimaisen parsan suosio on kasvussa. Tämä näkyy esimerkiksi Turun kauppatorilla, jossa kotimainen parsa viedään käsistä. Kiihkeimmät parsan ystävät varaavat herkkua myyjältään ennakkoon varmistaakseen makunautinnon.
