Yli-Iistä löytyi muinaisen kivisepän paja-alue
Yli-Iin Kierikinkankaan kivikautisella asuinpaikalla, Kierikkikeskuksen järjestämällä yleisö-kaivauksella on heinäkuun alkupuoliskon aikana hämmästelty löytöjä, jotka kertovat laajamittaisesta kiviesineiden valmistuksesta tuhansia vuosia sitten.
Yleisökaivauksella tutkitaan noin 5 500 vuoden ikäisen kivikautisen kylän aluetta aivan Kierikkikeskuksen vieressä. Alue on hiekkapohjaista mäntykangasta. Kivikaudella alue sijaitsi meren rannalla Iijoen suistossa.
Tänä kesänä kaivauksella on tavattu aiempia kaivauskesiä runsaammin korkea-luokkaisesta liuskekivestä lohkottuja kappaleita sekä liuske-esineiden teelmiä. Edelliskesänä tutkimusalueen läheisyydestä löydettiin kappale suurta laakakiveä, jota vasten liuske-esineitä on hiottu. Tutkijat ovat onnistuneet paikallistamaan alueen, jossa Kierikinkankaan muinaiset asukkaat valmistivat runsaasti liuske-esineitä.
Useimmat löydetyt liuskeenkappaleet ja esineiden teelmät ovat harmahtavaa tuffiittia, jota Kierikin seudulla ei luonnostaan tavata. Todennäköisimmin kyseistä kivilajia on saapunut Kierikinkankaalle kaupankäynnin seurauksena Länsi-Lapin suunnalta.
Kivikauden veitsiä
Kaivausta johtava arkeologi Sami Viljanmaa löysi kaivausalueen dokumentoinnin yhteydessä pitkänomaisen, noin 13 senttimetrin mittaisen, vain teräosastaan hiotun liuskeveitsen tai keihäänkärjen. Tutkija arvioi, että se voi olla esimerkiksi arkinen työkalu, josta on tyydytty viimeistelemään olennaisimmat kohdat.
Torstaina löydettiin noin kymmensenttinen käyrä liuskeveitsen rikkoutunut teelmä. Se on muodoltaan samankaltainen kuin 1960-luvun kaivauksissa Iijoen keskellä sijaitsevalla Kierikkisaarella sijainneelta asuinpaikalta löytynyt veitsi. Uuden veitsen kaivoivat esille kaivauksen tutkimusapulainen, arkeologi Antti Palmroos sekä yleisökaivaukselle osallistunut 13-vuotias Petrus Räinä Oulusta.
- Esine oli osittain näkyvissä, kun pääsin kaivamaan sitä esille. Enpä arvannut, että esine olisi niin iso!, kommentoi Petrus Räinä, joka oli saapunut kaivauksille äitinsä Irene Lankilan kanssa kuluttamaan aikaa.
Kaksikko kertoi kaivauksilla olon olevan mukavaa ja jännittävää, vaikkei odotettuja kultarahoja, pääkalloja ja dinosaurusten hampaita paikalta löytynytkään.
Yleisökaivaukset jatkuvat
Yleisökaivaus Kierikinkankaalla jatkuu koko heinäkuun ajan iltapäivisin tiistaista lauantaihin. Tämänkesäiset löydöt ovat esillä Kierikkikeskuksen auditoriossa ja niitä voi ihastella myös heinä-elokuun vaihteessa järjestettävillä Kivikauden markkinoilla.
Kierikkikeskus viettää tänä vuonna juhlavuotta sen kunniaksi, että arkeologiset tutkimukset Yli-Iin Kierikin alueella aloitettiin tasan 50 vuotta sitten. Iijoen voimalaitosrakentamisen yhteydessä suoritetut arkeologiset kaivaustutkimukset toivat päivänvaloon alueella 5 000 - 7 000 vuotta sitten kukoistaneen kivikautisen kulttuurin.
Laajamittaiset kaivaukset tekivät Kierikistä tunnetun arkeologisen ilmiön ja loivat osaltaan pohjan Kierikkikeskuksen synnylle. 1960-luvun kaivausten löydöt ovatkin keskeisessä roolissa Kierikkikeskuksen arkeologisessa näyttelyssä.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.
Bordercollie Iiro ylsi mestaruuteen
Oulun vankilan Marko Heiska ja bordercollieuros Maple Yard Fight It Out, kotoisasti “Iiro”, veivät voiton Hollolassa 21.-23.5.2012 järjestetyissä Rikosseuraamuslaitoksen huumekoirien mestaruuskilpailuissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.