Luonto |

Yli 250 delfiiniä kuoli Perun rannikolla

Yli 250 kuollutta delfiiniä on huuhtoutunut rantaan Perussa viimeisen viikon aikana. Delfiinien kuolinsyystä ei vielä ole tietoa.

Kuolleita delfiinejä hiekkarannalla.
Satoja kuolleita delfiinejä on huuhtoutunut rannalle Chiclayossa Perun rannikolla. Kuva: Reuters-tv

Viranomaisten mukaan viikon aikana ainakin 260 delfiiniä on löydetty reilun sadan kilometrin mittaiselta rantakaistaleelta Chiclayossa, noin 800 kilometriä pääkaupungin Liman pohjoispuolella.

Delfiinien kuolinsyystä ei ole vielä tietoa, mutta viranomaisten mukaan on mahdollista, että niitä on metsästetty. Paikallisten asukkaiden kerrotaan leikanneen rantaan ajautuneiden delfiinien lihaa talteen.

Viranomaiset ovat ottaneet näytteitä eläinten kuolinsyyn tutkimiseksi. Myös kuolleita sardelleja on havaittu kelluvan meressä. Yhden arvion mukaan delfiinit ja sardellit ovat kuolleet samasta syystä. Toinen mahdollisuus on, että delfiinit ovat kuolleet syötyään sairastuneita sardelleja.

Yleensä delfiinejä ei alueella tavata, vaan ne viihtyvät syvemmillä vesillä, kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelema kalastaja.

Lähteet:
Reuters
  • Tiina Forsberg Tiina Forsberg Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä