Yli kolmasosa aikuisista ui huonosti - rentoutus voittaa vesipelot
Uiminen opitaan yleensä lapsuudessa, mutta kaikki eivät siihen junaan ehdi. Aikuiset eivät mielellään puhu huonosta uimataidostaan, apu on kuitenkin olemassa.
36% suomalaisista aikuisista osaa uida huonosti tai ei ollenkaan. Kuusi prosenttia aikuisista, eli 215 000 ihmistä, on täysin uimataidottomia. Uimataitoisena pidetään henkilöä, joka osaa uida vähintään 200 metriä.
Uimataidon voi kuitenkin oppia vielä aikuisenakin: ympäri Suomea järjestetään jatkuvasti erilaisia aikuisten uimakouluja. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesiliikuntakouluttaja Eevaliisa Anttilan mukaan aikuisille suunnatut opetusmenetelmät ja yksilöllinen oppiminen tekevät varttuneemmastakin vesipedon.
- Huono uimataito on asia, joka voi hävettää ja tuntua kiusalliselta, eikä siitä mieluusti puhuta. Koskaan ei kuitenkaan ole myöhäistä oppia, Anttila toteaa.
Vesipelko on voitettavissa
Merkittävin este miellyttäville vesikokemuksille on veden pelko. Pelkoa voi aiheuttaa esimerkiksi joku lapsuudessa sattunut ikävä kokemus tai liian rajuksi koetut uimaopetusmetodit. Eevaliisa Anttilan mielestä aikuinen voi kuitenkin voittaa vesipelkonsa.
- Veden pelko on normaali ihmiselle, kuten vaikkapa lentopelko tai synnytyspelko. PItää saada vedessä hyviä kokemuksia, että oppii tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Anttilan mukaan hyvä keino pelon voittamiseen on vesirentoutus, jossa toinen oppilas kelluttaa toista lämpimässä vedessä ja samalla soitetaan vedenalaista rauhoittavaa musiikkia. Kun ihmisen hengitys alkaa rentoutumaan, voi vähitellen kastaa kasvot veden alle. Kun luottamus kasvaa voi alkaa harjoittelemaan kellumista. Lopulta veteen tottunut uskaltaa ehkä jo kokeilla uimista.
- Ei uiminen kennelekään pakko ole, kyllä ihminen on tehty kuivalle maalle. Suosittelisin kuitenkin harkitsemaan uimataidon opettelua. Vesi on miellyttävä ympäristö, jossa voi nauttia monenlaisesta liikunnasta. Saunakulttuuriinkin uiminen kuuluu kiinteästi, Anttila kuvailee.
Rantauimakoulut harvenevat
Eevaliisa Anttilan mukaan uimataidon oppiminen käy luontaisimmin jo lapsuudessa.
- Suurin osa ihmisistä oppii uimaan lapsena. Pienet lapset harjoittelevat vanhempiensa kanssa saunarannoissa. Jos jostain syystä ei ole tullut hankittua uimataitoa lapsena, sitä harvoin hankitaan myöhemmässä vaiheessa.
Suomessa on pitkät perinteet lasten rantauimakoulujen järjestämisessä. Anttilan mukaan kylpylöiden ja uimahallien rakentaminen on saanut monet kunnat karsimaan rantauimakoulujen järjestämisestä. Järvissä uiminen on kuitenkin myös tärkeä ympäristökokemus, jossa lapsi oppii arvostamaan Suomen puhtaita vesistöjä.
Opetushallituksen ohjeen mukaan kaikille lapsille pitäisi antaa uimaopetusta jo peruskoulussa. Koulujen ja kuntien väliset erot opetuksen tarjoamisessa ovat kuitenkin suuria. Uimista ei voi opettaa kylpyammeessa.
- Kaikista kouluista ei tehdä vierailuja uimahalleihin. Jos uimassa käydään kerran vuodessa niin uimataito ei kehity riittävästi, Eevaliisa Anttila kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Kinnusta esitetään Viitasaaren johtoon
Saarijärven kaupunginjohtajana toimivan Janne Kinnusen on tarkoitus ottaa uusi tehtävä vastaan ensi marraskuussa.
Lokit häviämässä pesätaistelun Killerin raviradalla
Ennen vuodenvaihdetta tehty toinen Killerjärven ruoppaus näyttää onnistuneen, sillä ajelehtivilla suolautoilla pesii tänä vuonna vain noin 40 naurulokkiparia. Viime kesänä Killerin raviradan liepeillä syöksähteli muutama tuhat naurulokkia.
Sähköinen resepti valloitti nopeasti Keski-Suomen
Pääosassa maakuntaa eResepti otettiin käyttöön vasta maaliskuussa, mutta sen käyttöaste on jo lähes 90 prosenttia. Ensimmäisenä sähköinen resepti otettiin Keski-Suomessa käyttöön Äänekoskella.
Joka viides synnyttää luomusti Jyväskylässä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koko maassa keskimäärin vain noin joka kymmenes synnyttää ilman mitään kivunlievitystä. Keski-Suomen keskussairaalassa lääkkeittä synnyttävien määrää nostaa ylilääkärin mukaan ilokaasusta luopuminen.
Metalliromua kuljettaneen rekan kärry kaatui Äänekoskella
Kärryn sisältö levisi tien 69 penkkaan viiden aikaan. Toinen kaista oli suljettuna noin puoli tuntia onnettomuuden jälkeen.
Byrokratia kurittaa kalastusmatkailua
Vetouistelun suomenmestari Mika Kauppinen päätti kaverinsa kanssa panna pystyyn kalastusmatkailuyrityksen. Eri lupahakemusten määrä tyrmistytti.
Auto syttyi tuleen kesken ajon Vaajakoskella
Vaajakosken moottoritiellä henkilöauto syttyi tuleen kesken ajon. Onnettomuus sattui maanantaina hieman ennen kolmea iltapäivällä.
Vastuualuejohtajan palkka siunattiin kaupunginhallituksessa
Kaupunginhallitus joutui äänestämään tänään työnsä aloittaneen Ari Kukan palkasta. Terveyspalveluiden vastuualuejohtan palkaksi vahvistettiin lopulta 9500 euroa.
Kahdeksan ällän nuorukainen kesyttää kielet ja kaavat
Teemu Vasama teki Jyväskylän Cygnaeus-lukion historian parhaan yo-tuloksen. Kevään 2013 ylioppilaskirjoitusten urakasta käteen jäi kahdeksan laudaturia.
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.