Yli puolella turkistiloista puutteita
Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto (STKL) on tarkastanut Oikeutta Eläimille –eläinsuojeluyhdistyksen kuvaamia turkistarhoja ja päättänyt toimenpiteistä tarkastusten perusteella. STKL:n mukaan 30 tarkastetusta tilasta vain yhdellä havaittiin vakavia puutteita. Kahdellatoista tilalla ei ollut mitään huomautettavaa tai lievistä puutteista annettuja korjauskehotuksia oli noudatettu.
STKL:n tarkastamista tiloista 16 oli STKL:n sertifioimia. Sertifikaatin saaminen edellyttää, että tilalla noudatetaan kaikkia lainsäädännön ja sertifiointisääntöjen turkiseläinkasvatusta koskevia suosituksia ja määräyksiä. STKL seuraa lopuille tarkastetuille tiloille annettujen lievien huomautusten ja korjauskehotusten noudattamista.
Myös Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA on pyytänyt kuvatun materiaalin perusteella aluehallintovirastoja huolehtimaan eläinsuojelutarkastuksista niillä tarhoilla, joiden osalta on ollut syytä epäillä eläinsuojelulainsäädäntöä rikotun.
Alueellisten eläinsuojelutarkastuksen lisäksi tiloja tarkastetaan keskistetysti koko Suomessa. Viime vuonna tehtyjen turkiseläinten EU-eläinsuojelutarkastusten tulokset saadaan käsiteltyä toukokuuhun mennessä. Tarkkoja tietoja näistä tarkastuksista ei vielä ole saatavilla, mutta EVIRA:n eläinten hyvinvointijaoston päällikön Taina Mikkosen mukaan alustavasti vaikuttaisi siltä, että tarkastuksissa havaittujen laiminlyöntien määrä on turkistiloilla noussut selvästi aiemmasta.
Havaittujen ja raportoitujen laiminlyöntien määrän nousu voi johtua valvontakulttuurin muutoksesta ja valvontakäytäntöjen yhtenäistymisestä. Aiemmin EU-eläinsuojelutarkastuksista vastasivat pääasiassa kunnaneläinlääkärit, mutta viime vuonna tarkastuksia alkoivat hoitaa valvontatehtäviin keskittyneet tarkastajat.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.
Koululaisen yliajo nyt Alavudella
Etelä-Pohjanmaalla Alavudella tapahtui perjantaina iltapäivällä lapsen tahallinen yliajo. Poliisi ei tiedä, onko kyseessä vain sattuma. Kanta-Hämeessä on tapahtunut aiemmin jo neljä samankaltaista yliajoa.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Toriseksi toi sakot pariskunnalle
Liki hellelukemiin kohonnut lämpötila sai hormonit hyrräämään Nivalan torilla perjantaina. Ihmisjoukon keskellä suoritettu lemmentyö järkytti etenkin lapsiperheitä.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.