Keski-Pohjanmaa |

Yli tuhat oppilasta aloittaa koulunsa evakossa

Keski-Pohjanmaalla sisäilmaongelmat ja pahat kosteusvauriot ovat ajaneet monet koulut remonttiin tulevan lukukauden ajaksi. Monille oppilaille se tarkoittaa muuttamista tutusta koulurakennuksesta väliaikaistiloihin.

Kuvassa Isokylän koulun oppilaita ja opettaja Ulla Piirainen englannin tunnilla Erkin hallin luokassa maaliskuussa 2012.
Isokylän oppilaita opiskelemassa Erkin Hallissa Kokkolassa maaliskuussa 2012. Kuva: Yle / Kalle Niskala

Kokkolassa remontissa ovat Isokylän, Torkinmäen sekä Lucina Hagmanin koulut. Vetelissä korjataan kosteusongelmista kärsivää Ylipään koulua Räyringissä,  oppilaat siirtyvät Pulkkisen kouluun ja keskuskouluun.

Kaustisella koko yläkoulu uusitaan. Ennen sen valmistautumista oppilaat joudutaan hajasijoittamaan useaan osoitteeseen.

- Ensi syksynä aloitetaan opiskelu aikuisopiston tiloissa, alakoulun luokissa, yläkoulun asuntoloissa sekä urheilutalolla, Kaustisen tekninen johtaja Kari Juntti kertoo.

Perhossa sinnitellään vanhassa koulussa

Perhossa Möttösen koulussa kärsitään myös sisäilmaongelmista ja uusi koulu on rakenteilla. Uusia tiloja remontin ajaksi koulun oppilaille ei kuitenkaan ole luvassa.

- Tämä lukuvuosi on tarkoitus olla tässä vanhassa tilassa, kunnes uusi valmistuu. Jos kuitenkin joku oppilas saa täältä oireita, hänen on parempi siirtyä Kirkonkylän alakoululle, Möttösen koulun johtaja Pasi Kauniainen neuvoo.

Vain kahdella kunnalla menee hyvin

Vain Kannus ja Toholampi ovat selvinneet ilman evakuointeja. Halsualla ja Pietarsaaressa oppilaat aloittavat myös nykyisissä  rakennuksissa. Hyvin vanhat rakennukset tarvitsevat kuitenkin remonttia, joten evakkotiloja saatetaan etsiä näillä paikkakunnilla jo ensi syksynä.

- Tällä hetkellä olemme rauhallisin mielin, mutta näyttää siltä, että tahti kiihtyy niiden ongelmien ilmaantumisen suhteen ja meidänkin tulee varautua evakuointeihin, Pietarsaaren tekninen johtaja Heimo Toiviainen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä