Tiede |

Yliluonnolliset ilmiöt tieteen luupin alle

Enkeleitä, kuolleiden läsnäoloa ja rajatilakokemuksia on tutkittu yliopistojen yksittäisissä oppiaineissa. Suomen Akatemian suurhankkeessa selvitetään ehkä suurinta ihmismielen ratkaisematonta kysymystä tieteellisesti. Mitä aivoissa tapahtuu rajatilakokemusten aikana?

Tuonpuoleinen.
Kuva: Simon Harrod

Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä lähes 2,2 miljoonan euron apurahan kolmelle Turun yliopiston tutkijaryhmälle ihmisen mielen tutkimiseen. Eri tieteenalojen huippututkijat yhdistävät ainutlaatuisella tavalla metodeja saadakseen selville, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu rajatilakokemuksen aikana.

Kielilläpuhujien aivot syyniin

Professori Marja-Liisa Honkasalon Mieli ja toinen –projekti sai Akatemian tutkimusohjelman suurimman yksittäisen apurahan, lähes 900 000 euroa.

- Tuonpuoleisen tutkimus puhdistettiin pois tieteestä valistuksen jälkeen todeten, ettei se ole tiedettä vaan magiikkaa, tieteellisyyden suhteen ”toista”. Me lähdemme siitä, että aihetta ei ole otettu vakavasti ihmismielen tutkimuksen kohteeksi, vaan kyse on länsimaisen tutkimuksen mielipiteestä, Honkasalo sanoo.

Honkasalo aikoo selvitellä, mitä kielilläpuhujien aivoissa tapahtuu. Ovatko kielilläpuhujien aivot erilaiset kuin muiden ihmisten aivot? Kielilläpuhujat keskustelevat innokkaasti netissä. Honkasalon ryhmän tutkimus on osin neurokuvantamista, osin psykiatrista tutkimusta.

Ihmismieli on aina ollut yhteydessä tuonpuoleiseen: kuolleisiin, esi-isiin tai enkeleihin.

– Marja-Liisa Honkasalo, professori

Honkasalo iloitsee apurahasta.

- Eri kulttuureissa ihmismieli on aina ollut jollakin tavoin yhteydessä tuonpuoleiseen: kuolleisiin, esi-isiin tai enkeleihin. Mielen tutkimus on aiemmin leikannut tämän osa-alueen pois ja tulokset ihmismielestä ovat olleet vinoja, Honkasalo toteaa.

Nykypäivän Suomesta ja Länsi-Afrikasta keskiajan Islantiin ulottuvalla tutkimusajanjaksolla selvitetään, millaisia rooleja tuonpuoleiselle on annettu.  Yksilöhavaintojen lisäksi tutkitaan, missä yhteisöllisesti kulkee tämän- ja tuonpuoleisen välinen raja.

Tajuttomuus, unet, meditaatio ja hypnoosi 

Kaksi muuta apurahaa, yhteensä 1,28 miljoonaa euroa, myönnettiin professori Antti Revonsuolle ja professori Harry Scheininille.

- Hankkeissa tutkitaan nukutuksen aiheuttamaa tajuttomuutta, normaalia unta, unennäköä, hypnoosia ja meditaatiota, professori Revonsuo kertoo.

Hankkeissa tutkitaan nukutuksen aiheuttamaa tajuttomuutta, hypnoosia ja meditaatiota.

– Antti Revonsuo, professori

Tietoisuuden mekanismeja tutkitaan muun muassa nukuttamalla terveitä koehenkilöitä ja aivokuvantamalla tajunnan häviämistä ja palaamista.

- Haluamme erottaa aikaisempia tutkimuksia paremmin, mitä kyvyttömyys reagoida ulkoisiin tapahtumiin merkitsee. Aiomme myös verrata nukutuksen aikaista tajunnanmenetystä normaaliin fysiologiseen uneen, profesori Scheinin kertoo.

Revonsuo ja Scheinin ovat työskennelleet yhdessä aiemmin. Tuloksena on ollut muun muassa viime keväänä paljon julkisuutta saanut anestesiatutkimus heräämiseen liittyvästä primitiivisestä tajunnasta.

Suomi nousee kansainväliseen kärkeen

Yksittäiset oppiaineet ovat tutkineet vuosikymmeniä muun muassa enkeleitä, kuolleiden läsnäoloa ja erilaisia rajatilakokemuksia. Suomen Akatemian Ihmisen mieli – Human mind – tutkimusohjelman tavoitteena on tuottaa perustutkimusta ihmisen mielestä ja sen hermostollisista vaikutuksista.

2,2 miljoonaa Human mind -tutkimusohjelmalle ja kansainväliseen kärkeen.

– Suomen Akatemia

Akatemian poikkeuksellisen suuren tutkimushankkeen tavoitteena on saada eri tieteen- ja taiteenalat tutkimaan yhdessä ihmisen mieltä. Suomalainen mielen tutkimus tietyn oppialan näkökulmasta on korkeatasoista. Akatemian arvion mukaan Suomella on monitieteelliset ja  erinomaiset mahdollisuudet nousta tutkimuksen kansainväliseen kärkeen. Suomen Akatemia myönsi tutkimusohjelman kautta apurahoja yhteensä kymmenen miljoonaa euroa.

Tuoreimmat aiheesta: Tiede

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä