Yliopistoille miljoonarahoitus silmänpohjatutkimuksiin
Suomen Akatemia tukee kolmen yliopiston hanketta, jossa pyritään kehittämään tehokkaita menetelmiä silmänpohjan terveydentilan seuraamiseen. - Silmänpohja voi olla ikkuna useisiin ihmisen terveyteen vaikuttaviin asioihin, professori sanoo.
Itä-Suomen yliopiston väritutkimusryhmä sekä sen yhteiskumppanit ovat saaneet yhteensä miljoonan euron rahoituksen silmänpohjan tutkimukseen.
Kolmivuotinen hanke sai rahoitusta Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnalta. Itä-Suomen yliopiston väritutkimusryhmän osuus on 300 000 euroa. Yhteistyökumppaneina ovat Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto.
Hankkeen vastuullinen johtaja professori Markku Hauta-Kasari Itä-Suomen yliopistosta sanoo, että hankkeessa keskitytään silmänpohjan optiseen kuvantamiseen ja lääketieteellisen kuva-analyysin uudistamiseen.
- Silmänpohja voi olla ikkuna useisiin ihmisen terveyteen vaikuttaviin asioihin, kuten diabetekseen, professori Hauta-Kasari sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Myllymäki: Kouvola on vedenjakajalla
Mikkeliin johtajaylilääkäriksi siirtyvä Kouvolan terveysjohtaja Kati Myllymäki perää poliittista yksimielisyyttä kaupungin terveyspalvelujen turvaamiseksi. Riitely Ratamo-keskuksen paikasta ei ainakaan hillinnyt haluja siirtyä muualle.
Tutkijat huolissaan kansakunnasta: Ruotsalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä
Laajasta selvityksestä ilmenee, että vaikka seksi on yhä enemmän esillä mediassa ja mainoksissa, makuuhuoneissa suuntaus on päinvastainen. Vain kyselyn vanhimmassa ikäryhmässä on aiempaa enemmän vipinää.
Kati Myllymäki johtajaylilääkäriksi Etelä-Savoon
Etelä-Savon sairaanhoitopiiri valitsi Kouvolan terveysjohtajana toimivan Myllymäen tehtävään yksimielisesti. Virkaa haki yhteensä seitsemän henkilöä.
Köyhä masentuu, masentunut köyhtyy
Köyhyys ja masennus kulkevat usein käsi kädessä, eikä ongelmien erottaminen toisistaan ole helppoa. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen hävettää monia, mutta kelle puhua kun sosiaalitoimistossakin vastassa saattaa olla vain tietokone.
Kananmunat eivät sydänriski terveille
Kananmunien syöminen saattaa kuitenkin suurentaa aikuistyypin diabeteksen riskiä.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
EU pyörsi päätöksensä oliiviöljykannujen kieltämisestä
Hämmästystä ja huvittuneisuutta herättänyt asetus olisi tullut voimaan ensi vuoden alussa.
Maksetaanko narkolepsiakorvauksia nyt myös aikuisille?
Lääkevahinkovakuutuspooli lupaa käsitellä uudelleen aikuisten narkolepsiatapaukset. THL vahvisti tänään, että myös sairastuneilla aikuisilla on ollut yhteys sikainfluenssarokotteeseen.
