Yllätyskäänne City-lehdessä: yt-neuvottelut lopetettiin
Toimitusta odotti maanantaiaamuna sähköpostissa yllätys. Lehden lakkauttamiseen tähdänneet yt-neuvottelut lopetetaan eikä paperilehteä välttämättä ajeta alas.
City-lehden yt-neuvottelut on lopetettu toistaiseksi ja toimitus on määrätty jatkamaan työtään. Päätoimittaja Maria Pettersson kertoo, että työt jatkuvat, sillä lakkautusuhan alla olleelle paperilehdelle onkin ilmaantunut mahdollisia ostajia. Useat tahot ovat kiinnostuneet 26 vuotta ilmestyneestä kaupunkikulttuurilehdestä.
Toimitukselle yt-neuvotteluiden lopettamisesta kerrottiin tänä aamuna sähköpostilla. Toimitus jatkaa nyt ensi kuussa ilmestyvän historianumeron valmistelua. Samalla toimitusta on pyydetty valmistelemaan myös kuukausia suunnitellun uudistuksen mukaista paperilehteä. Pettersson sanoo, ettei tällä hetkellä kuitenkaan tiedetä, julkaistaanko uudistettua City-lehteä lokakuussa.
Pettersson sanoo, että toimitukselle maanantainen käänne oli suuri yllätys.
- Eipä kukaan osannut odottaa tällaista.
Cityä julkaisee lehtikonserni Janton. Heinäkuun lopussa Janton ilmoitti, että Cityn paperiversio lakkautetaan, mutta verkkolehti säilytetään.
Nykyisessä toimituksessa on noin 20 työntekijää.
Tuoreimmat aiheesta: Media
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Älypuhelimien uudet sovellukset syrjäyttävät tekstiviestit
Etenkin nuoret tytöt ovat hullaantuneet älypuhelimeen ladattavaan WhatsApp-viestisovellukseen. Kymmenvuotiaalle saattaa parissa tunnissa tulla jopa 600 viestiä. Ilmaisen viestittelyn mahdollistava sovellus onkin syrjäyttänyt nuoremmilla lähes kaiken tekstiviestittelyn.
MTV vie tv-kanavansa nettiin
MTV3, Sub ja AVA tulevat tämän vuoden aikana katsottaviksi MTV:n Katsomoon.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Yleisradion toiminta alkoi Kainuussa 70 vuotta sitten teatteritalon äänistudiossa
Nykyisen teatteritalon vuonna 1943 valmistunesta äänistudiosta on alkanut Yleisradion toiminta Kainuussa. Sittemmin studio rakennettiin nykyiseen Keskuskouluun ja vuonna 1961 silloisen Kajaanin Seudun Osuuskassan taloon, mistä Yle Kainuu muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 1998.
Suomalainen sauna herättää huomiota Cannesissa
Cannesin keskiviikkona alkaneilla elokuvajuhlilla Suomen osaston saunateema on saanut huomiota ja kehuja. Kainuun ammattiopiston tekemät hirsipaneeliseinät ja lauteet kiehtovat visuaalisuudellaan. Kainuussa ja Oulussa kuvattu lyhytelokuva The North on myös herättänyt kiinnostusta.
Pohjoiskarjalainen puoluelehti haluaa savolaiset lukijoiksi
Sortavalassa vuonna 1906 perustettu Viikko Pohjois-Karjala on toiminut puolisen vuotta osuuskunnan voimin. Taloudellinen tilanne on haastava, ja pienessä demarilehdessä harmitellaankin puolueen tuen suuntaamista pää-äänenkannattajalle. Viikko Pohjois-Karjala suunnittelee Savon valloitusta.
Radion lähetystehoja on alennettu asennustöiden vuoksi
Anjalankosken radio- ja tv -asemalla tehdään antennin asennustöitä ja lähetystehot ovat normaalia alemmat. Näin vältetään työntekijöiden altistuminen sähkömagneettiselle säteilylle. Työt jatkuvat 7.6. saakka.
Jörn Donnerin Twitter-valetilin tutkinta lopetetaan
Jörn Donnerin nimissä tehtyä väärää Twitter-tiliä seurasi noin 2 000 ihmistä.
