Yle maailmalla

Ympäristöherätys puree Kiinassa – luvattomasti rakennettu jättivoimala jäihin

Changzhin teollisuusmaisemaa.
Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Kiinassa keskushallinnon ympäristöpolitiikan kiristyspäätökset alkavat vihdoin purra myös paikallistasolla. Changzhiin rakennettiin tuliterä voimalaitos ilman lupaa, ja nyt kukaan ei tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Vain se on varmaa, että laitoksen alta häädetyt kyläläiset joutuvat jättämään kotinsa.

CHANGZHI Hiilirekat jyräävät asfalttitietä melkein yhtenäisenä jonona ja tööttäilevät Guandaon kylän kohdalla. Muuten on hiljaista. Kirpeänä pakkasaamuna kukaan ei turhaan norkoile ulkosalla.

Ikkunasta vetää ja hengitys höyryää myös sisällä. Kauppias Li Xiuping on laittanut pannun tulelle. Hän on viimeisiä kyläläisiä, jotka sinnittelevät jättimäisen voimalaitoksen ja kemiantehtaan kyljessä. Laitoksen saasteiden takia Guandaon kylä on saanut purkutuomion.

Changzhi Guandaon kylä
Kauppias Li Xiupingin suku on asunut Guandaon kylässä sukupolvien ajan - nyt on lähtö edessä. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Suurin osa kylästä on jo moukaroitu tiilikasoiksi. Ennen kylässä asui 150 perhettä, nyt korkeintaan 20. Kauppaan ei enää riitä asiakkaita, mutta Lin perheellä ei ole paikkaa minne mennä.

Kiinan valtion omistama Lu'an-yhtymä tarjoaa Lin putiikista noin 600 euron lunastuskorvausta, jota Li pitää naurettavan pienenä. Eihän rakennus kummoinen ole, mutta hyllyt notkuvat nuudeleita ja sijainti tien varressa on hyvä.

Changzhi Guandaon kylä
Toistaiseksi kyläkauppa sinnittelee vielä avoinna. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Uusi asuntoneliö vastaa kymmentä vanhaa

Kiinassa maatalous, kylät ja muu vanha saavat aina väistyä, kun rakennetaan jotain uutta ja hienoa. Periaatteessa tehdaskolossin rakentaneen Lu'an-yhtymän pitäisi maksaa kyläläisille korvauksia ja tarjota heille uusi asunto.

Käytännössä korvaukset ovat kyläläisten mielestä liian pieniä, joten uudet asunnot jäävät vain haaveeksi.

Changzhi Guandaon kylä
Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Asunnon menetys korvataan niin, että jos vanha asunto oli vaikkapa 50 neliömetriä, niin perhe saa ilmaiseksi kymmenesosan siitä eli viisi neliötä uudesta asunnosta. Jostain pitäisi raapia kokoon puuttuvat 90 prosenttia, jos mielii neliöitä yhtä paljon kuin aiemmin. Eikä yhtiön rakentama kerrostalo ole vielä valmis.

Jos ne todella haluavat meidän lähtevän, mitä me voisimme tehdä.

– Kauppias Li Xiuping

Pakkomuutto on erityisen haikeaa, koska Lin suku on asunut samassa kylässä sukupolvien ajan.

– Se on niin suuri yhtiö. Jos ne todella haluavat meidän lähtevän, mitä me voisimme tehdä. Haluaisimme vain mahdollisuuden selviytyä jossain muualla, Li sanoo ja pidättelee kyyneleitään.

Maatalousmaasta jättikorvaukset

Vaikka kylän talot olisivat olleet purkukuntoisia jo ennen purkamista, tärkeintä ja kalleinta on maa-alue niiden alla sekä kyläläisten muut maatilkut.

Lin kahdeksanhenkinen kotitalous omistaa vaatimattomasti 3600 neliömetriä viljelysmaata, mutta siitä on luvattu 30 000 euron korvaus.

Changzhi Guandaon kylä
Guandaon kylän rakennuksista valtaosa on moukaroitu raunioiksi. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Pohjimmiltaan omistusoikeus on Kiinassa vain käyttöoikeus, mutta sekin on arvossaan: hehtaarille kertyisi hintaa noin 100 000 euroa.

On epäselvää, miksi maatiloista ja valtavan teollisuuskolossin kyljessä kyhjöttävästä kylästä halutaan väkisin päästä eroon. Kyläläisten mukaan kyse on saasteista, mutta ainakaan vielä mitään päästöjä ei ole.

– Uuden laitoksen takia kaikki ihmiset muuttavat pois. Saastetta on liikaa, se on myrkyllistä, Li sanoo.

Paikka sijaitsee Shanxin maakunnassa 600 kilometriä Pekingistä lounaaseen. Yritämme ottaa yhteyttä eri tasojen paikallisviranomaisiin, mutta kaikki kieltäytyvät keskustelemasta asiasta. Teollisuuslaitos on niin herkkä asia, että viranomaiset eivät siitä hiisku, vaan sen sijaan usuttavat poliisin Ylen kuvausryhmän perään.

Pakkomuuton suhteen Lin perheellä on kuitenkin yksi toivonkipinä, josta hän ei aiemmin edes tiennyt – miljardien tehdashanke on luvaton.

Miljardien laitos seisoo tyhjänä

Lähestymme laitosaluetta puiden suojaaman tien katveesta. Otamme ensimmäiset kuvat kaukaa, koska Kiinan maaseudulla toimittajien työskentely voi viranomaisten väliintulon takia usein loppua lyhyeen.

Lu'an-yhtymän rakentama teollisuuskompleksi Changzhin kaupungin lähellä on valtava. Se toimii voimalaitoksena, jossa kivihiilestä saadaan sähköä ja lämpöä, mutta sen lisäksi kivihiilestä tehdään myös öljyä.

Öljyn jalostaminen hiilestä maksaa paljon ja tuottaa paljon kasvihuonekaasupäästöjä, mutta Kiinalle houkutus on ylivoimainen, koska maalla on paljon kivihiiltä ja hyvin vähän öljyä.

Konsernin julkaisemien tietojen mukaan Changzhin laitoksen rakentamiseen ja tuotantoon on sijoitettu jo kaksi miljardia euroa, mutta sekin on vasta 60 prosenttia kokonaistavoitteesta.

Changzhi Guandaon kylä
Kyläläiset sanovat, että voimalaitos tuottaa valmistuttuaan niin paljon saasteita, ettei kylään voi jäädä asumaan. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Valtio-omistajan dokumenteista käy ilmi, että laitoksen liikevaihdoksi on kaavailtu 1,7 miljardia euroa vuodessa ja liikevoitoksi on ennakoitu yli 300 miljoonaa euroa vuodessa.

Päällisin puolin laitos näyttää valmiilta, vaikka rakennusten lomassa onkin nostokurkia. Liikettä ei juuri näy. Pian selviää, että rakennustyöt ovat olleet pysähdyksissä usean kuukauden ajan.

Rakennusmiehet eivät halua keskustella hankkeesta, eivätkä Lu'an-yhtymän edustajat halua antaa haastattelua. Kuulemme vain sen, että laitoksen tulevaisuudesta neuvotellaan. Konsernin viestintä ei vastaa Ylen yhteydenottoihin.

Ympäristöministeriö torppasi hankkeen

Vaitonaisuuden syynä on mitä ilmeisimmin se, että jätti-investoinnin tulevaisuus on hämärän peitossa. Ei ole varmaa, voidaanko laitosta ottaa käyttöön ja jos voidaan, niin millä ehdoilla, koska Kiinan ympäristöministeriön mukaan se on niin vaarallinen ympäristölle.

Pohjavesi on vaarassa, pintavettä ei riitä, jäteveden käsittely ei ole kunnossa, ympäristön asukkaita ei ole kuultu tarpeeksi ja päästöt ovat liian suuret.

– Kiinan ympäristöministeriön lausunto voimalaitoksesta

Kiinan ympäristöministeriön lausunto laitoksen ympäristövaikutuksista on karua luettavaa.

Lausunnon mukaan alueen pohjavesivarat ovat vaarassa saastua, pintavettä ei riitä laitoksen tarpeisiin, jäteveden käsittelyä ei ole suunniteltu kunnolla, ympäristön asukkaita ei ole kuultu tarpeeksi ja laitoksen päästöt ovat liian suuret.

Kiinassa ei ole tavatonta, että suurteollisuuden ympäristöasiat ovat surkealla tolalla. Tällä kertaa kyse on kuitenkin valtionyhtiön uudesta suurinvestoinnista, jossa ympäristö piti ottaa huomioon aiempaa paremmin.

Changzhi Guandaon kylä
Guandaon kylän asukkaista valtaosa on jo lähtenyt. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Uutta on se, että ympäristöministeriö ei suostunut hankkeen kumileimasimeksi ja että Kiinan ympäristönsuojelumääräykset alkavat purra.

Kiinan ympäristöministeriö ei halunnut välittömästi kommentoida asiaa, vaan vaatisi vähintään pari viikkoa käsitelläkseen haastattelupyynnön.

Greenpeace: Kahdeksan luvatonta suurlaitosta

Ympäristöjärjestö Greenpeace on selvittänyt Kiinan hiiliteollisuuden uusien suurhankkeiden piittaamattomuutta ympäristölaeista.

Greenpeacen mukaan Kiinassa on tänä vuonna aloitettu kahdeksan sellaista teollisuuslaitosta, joissa kivihiilestä valmistetaan kemikaaleja, mutta jotka eivät ole saaneet vaadittavia ympäristölupia. Osa laitoksista on ilmeisesti jo toiminnassa.

Changzhin hiilivoimala.
Greenpeace arvioi, että dieselpolttoaineen tuotanto kivihiilestä tuottaa kaksinkertaisesti päästöjä perinteiseen öljynjalostukseen verrattuna. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Järjestön mukaan yksikään sellainen laitos, joka tuottaa kivihiilestä nestemäisiä hiilivetyjä, ei enää tänä vuonna ole saanut valtiolta ympäristölupaa.

Polttoaineiden valmistaminen kivihiilestä on niin kallista ja tuottaa niin suuria ympäristöhaittoja, että menetelmää ei käytetä muualla kuin Kiinassa ja Etelä-Afrikassa. Jos laitoksen hiilidioksidipäästöjä ei oteta talteen, kivihiileen pohjautuvan dieseltuotannon päästöt ovat yli kaksinkertaiset verrattuna perinteiseen öljynjalostukseen.

Greenpeacen mukaan vuoden alusta voimaan astunut uusi ympäristölainsäädäntö on kuitenkin sikäli alkanut purra, että ainakin joitakin lainrikkojia on sakotettu. Shanxin maakunnassa eräs yhtiö sai 2,2 miljoonan euron sakot.

– Hallituksen asenne on tiukka, summaa Gan Yiwei, Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Pekingissä.

Kylä meni, korvausriidat jäivät

Käy Lu'an-yhtymän laitokselle mitä tahansa, Guandaon kylä on jo menetetty, ja sen asukkaat jäävät taistelemaan korvauksistaan.

Erityisen käärmeissään on kylässä yhä asuva rakennusmies Li Wanping, jonka mukaan viranomaiset ovat laistaneet kaikista velvoitteistaan.

Changzhi Guandaon kylä
Rakennusmies Li Wanping on katkera viranomaisille. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

– Eläkkeitä ja työpaikkoja ei ole järjestetty. Lisäksi ongelmana on korvaus viljelymaasta, Li sanoo. Hänen mukaansa tilusten rajat on kirjattu väärin, jolloin hän uhkaa menettää kymmenien tuhansien eurojen korvaukset.

Valitukset eivät ole auttaneet, eikä mitään korvauksia ole maksettu. Kaikki naapuritalot on jo moukaroitu tiiliröykkiöiksi. Li on valmis lähtemään heti kun saa rahansa.

Kukkuloiden keskelle jää jäljelle vain viittä vaille valmis, parin miljardin euron teollisuuslaitos, joka ei vastaa Kiinan nykyisiä ympäristönormeja.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä