Ympäristöministeriö toppuuttelee Sanginjoen kansallispuistohanketta
Ympäristöministeriössä suhtaudutaan viileästi oululaisten kaavailemaan Sanginjoen kansallispuistoon. Hallitusohjelmasta ei löydy yhtään uutta puistohanketta, joten lähivuosina hanke on jäissä. Ministeriö väläyttää sen sijaan kaupunkipuiston perustamista.
Kansallispuisto pitää lain mukaan perustaa ensisijaisesti valtion maalle, niinpä Sanginjoen maita täytyisi ostaa valtiolle. Hallitusohjelmasta ei kuitenkaan löydy kirjauksia uusin kansallispuistohankkeisiin, sen sijaan nykyisiä puistoja pyritään hoitamaan kunnolla, toteaa ympäristöministeriön luonnonsuojelupäällikkö Ilkka Heikkinen. Lisäksi ministeröön on tullut kymmenkunta kilpailevaa puistosuunnitelmaa.
- Kansallispuiston perustaminen on aina vakava hanke. Niitä ei kevytmielisesti viedä eteenpäin, toteaa Heikkinen.
Sanginjoen kaupunkipuisto
Esiin noussut ajatus kaupunkipuistosta sen sijaan lämmittää luonnonsuojelupäällikkö Ilkka Heikkisen mieltä.
- Kaupunkipuisto on hyvä oivallus, monen kaupungin kohdalla on saatu hienoja tuloksia aikaan. Sanginjoessa on niitä aineksia, sehän on vanha kuninkaan kaupungille luovuttama maa, toteaa Heikkinen.
Kaupunkipuiston valmisteluun voivat ottaa osaa kaupunkilaiset, maanomistajat ja ympäristöviranomaiset. Lopullisen päätöksen kaupunkipuiston perustamisesta tekee ympäristöministeriö. Suomessa on viisi kaupunkipuistoa.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.