Yöpakkanen vieraili Lapissa
Lämpötila laski pakkasen puolelle osassa Lappia tiistain vastaisena yönä. Ilmatieteen laitoksen mittauspisteissä kylmintä oli Kittilän Pokassa ja Sallan Naruskalla, jossa lämpötila painui -1,7 asteeseen.
Sodankylän Lokassa oli -1,5 astetta ja Vuotsossa -1,4 astetta. Inarin Saariselällä puolestaan mitattiin -1,1 astetta, Enontekiön Näkkälässä -0,3 astetta ja Kittilän kirkonkylällä täpärästi alle nollan, -0,1 astetta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuiset yöpakkaset eivät ole harvinaisia Lapissa.
- Niitä on ollut 30 kertaa eli noin joka toinen vuosi jossain päin Lappia 53 vuoden aikana, sanoo meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta.
Hutila on kerännyt tilastoja alimmista lämpötiloista Lapissa 1.-15.7. vuodesta 1959 lähtien. Kylmimmät lukemat tuona aikana mitattiin Sallan Naruskajärvellä 1.7.1986, jossa oli -3,6 astetta.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Lappilaisrehtorista kouluneuvos
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt perjantaina 24. toukokuuta Rovaniemen Rantavitikan peruskoulun rehtori Esa Pasmalle kouluneuvoksen arvonimen. Pasma jättää opetustyön tänä keväänä.
Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Kotiseutuväki koolla Rovaniemellä
Lapin kotiseutuyhdistysten edustajat kokoontuvat Rovaniemellä perjantaina. Kokoontumisessa päätetään muun muassa Lapin edustaja Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon.
Taiteilijaresidenssit katoavat valtion säästökuurissa
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2015. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Rovakatu 1:n remontti tyssäsi
Rovakatu 1:n rakennuksen remonttiaikeet ovat tyssänneet. Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen käytti kiinteistön osalta otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan ylimääräisessä kokouksessa maanantaina.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Kaukosen vettä ei tarvitse keittää
Perjantaina saatujen laboratorionäytteiden perusteella juomavesi on puhdasta Kittilän Kaukosen vedenottamon alueella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.