"Yt-ilmoitukset näkyvät työttömyytenä vasta ensi vuonna"
Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut aina huhtikuusta alkaen ja koko ajan kiihtyvällä tahdilla, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Petri Syvänen.
Viime viikkojen yt-ilmoituksista ja irtisanomisista huolimatta Suomen työttömyysaste on pysynyt kohtalaisena. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Petri Syvänen sanoo, että työttömyysluvuissa viimeaikaiset irtisanomisilmoitukset näkyvät vasta myöhemmin.
- Viimeaikaiset yt-ilmoitukset ja irtisanomisilmoitukset eivät vielä näy työttömyysluvuissa. Menee useampi kuukausi, ehkä puoli vuotta ennen kuin ne alkavat näkyä.
- Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut aina huhtikuusta alkaen ja koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Eli siihen on merkit, että kuukausi kuukaudelta on menty huonompaan suuntaan.
Millaisia työttömyyslukuja vuodenvaihteessa mahdollisesti nähdään, Syvänen ei uskalla veikata.
Tällä hetkellä työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut rakentamisessa ja jonkin verran maa- ja metsätaloudessa sekä liikenteessä. Sen sijaan teollisuudesta ei vielä ole kantautunut isoja yt-ilmoituksia.
- Jos teollisuudessa tulee irtisanomisia, sieltä isot isot volyymit kehittyvät. Se oli edellisessä taantumassa heikoin lenkki.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Suomi on öljymaa
Vientituotteiden kärki koostuu öljystä, paperista ja puusta, kappalemääräisesti vietiin eniten aerosolipäällyksiä
Uusi tavaraliikennelaki karsii onnenonkijoita
Uudella tavaraliikennelailla pyritään tervehdyttämään kuljetusalan kilpailua. Laki korostaa tilaajan vastuuta, sanoo Lapin liikenneyrittäjien puheenjohtaja Kari Kähkönen. Jatkossa esimerkiksi Metsähallitus ei saa hyväksyä halvinta tarjousta, jos se näkee, että sillä hinnalla puutavara-autoilija ei pysty hoitamaan lakisääteisiä vastuitaan.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 13. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
