Zeitgeist-liike kyseenalaistaa maailman talousjärjestelmän
Ihmetyttääkö talouskriisi, velkaantuminen ja työttömyys? Miten se on mahdollista, että ihmiskunnalla on hallussaan riittävä teknologinen ymmärrys, osaaminen ja resurssit ratkaista kaikki yhteiskunnalliset ongelmat, mutta silti painiskelemme talouskriisissä ja 34000 lasta kuolee päivittäin nälkään? Vastauksia näihin kysymyksiin pohditaan Zeitgeist-liikkeessä.
Zeitgeist on kaikille avoin kansanliike. Vaikka se on vain pari vuotta vanha liike, siinä on tällä hetkellä melkein 400 000 jäsentä ja se toimii maailmanlaajuisesti kaikilla mantereilla. Z-liikkeen tarkoitus on tehdä näkyväksi nyky-yhteiskunnan ongelmakohdat järjestelmätasolla ja hyödyntää tieteen ja teknologian ratkaisuja uudenlaisen, yhteistyöhön ja yhteiseen hyvään perustuvan maailman puolesta.
Yksi Z-liikkeen edustajista on joensuulainen Tomi Astikainen. Omasta taustastaan Astikainen kertoo näin:
- Läksin Joensuusta maailmalle vuonna 2000 ja olen nyt palaillut muutaman ajatuksen kanssa, joita mieluusti jakaisin. Vaikka opiskelin itseni ensin merkonomiksi ja ylioppilaaksi Joensuussa ja sen jälkeen vielä kauppatieteiden maisteriksi Lappeenrannassa, en koskaan saanut koulun penkiltä vastauksia niinkään yksinkertaisiin kysymyksiin kuin mistä raha tulee tai mistä talouskriisi johtuu. Ehkä se oli omaa laiskuutta ja/tai tyhmyyttä. Ehdin jopa kouluttamaan firmoja Sri Lankassa ja perustamaan oman yhteiskunnallisen yrityksen Helsingissä, mutta en vieläkään ollut sen viisaampi.
Ymmärsin nämä asiat vasta kun liityin Zeitgeist-liikkeeseen. Se avasi silmäni: Miten on mahdollista, että ajattelemme raha-asioita päivittäin ja suurin osa ongelmistamme palautuu rahaan, mutta emme silti tiedä mistä ne ykköset ja nollat pankkitilille alunperin tulevat? Jos kerta kaksi kaupallista tutkintoa ei riitä tällaisten perustavaa laatua olevien kysymysten ymmärtämiseen, niin miten kukaan voi ymmärtää rahajärjestelmän luonnetta ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan sekä yksilön arvomaailmaan ja käyttäytymiseen?
Zeitgeist-liike ajaa niin kutsutun resurssipohjaisen talousjärjestelmän asiaa (resource-based economy), joka voisi olla toimivampi ratkaisu niukkuuden jälkeiseen talouteen (post-scarcity economy). Kaikki Zeitgeist-liikkeen jäsenet toimivat vapaaehtoispohjalla, ilman rahallista korvausta.
Z-päivää vietetään usealla paikkakunnalla
Yhteiskunnan ydinongelmista ja niiden ratkaisuista puhutaan Z-Päivänä lauantaina 13. maaliskuuta. Tapahtumia järjestetään satoja ympäri maailmaa Perthistä Podgoricaan ja Katmandusta Quitoon. Suomessa Z-Päivä järjestetään Joensuussa, Lappeenrannassa, Lahdessa, Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Joensuun Z-Päivä on lauantaina 13.3. Tiedepuistolla, Network Oasis –tiloissa klo 12.00 alkaen. Tilaisuudessa pureudutaan eurooppalaiseen rahajärjestelmään ja pyritään ymmärtämään mitkä sen vaikutukset ovat yksilön käyttäytymiseen ja yhteiskuntaan. Mistä talouskriisi johtuu, miksi niin moni painiskelee velkaloukussa ja mikä ajaa työttömyyteen. Tarjolla on ratkaisuehdotuksia näihin kiperiin ongelmiin.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Purjevene ajalta jolloin oli vielä yksilöllisyyttä
Joensuulainen Petri Laitinen tottui jo vauvana vesilläoloon ukin paatissa. Laitisen nykyinen vene kunnioittaa vanhoja perinteitä, sillä se on tehty vanhojen piirrustusten mukaan.
Järvipelastajat etsivät vaikka koiran kanssa
Joensuun järvipelastajien kesä on jo täydessä vauhdissa. Uusi, laajempi toiminta-alue tarkoittaa sitä, että pelastajat saavat opetella uusia vesiä. Perinteiseen tapaan ensimmäiset pelastustehtävät on jo tehty, apua tarvitaan heti jäiden lähdettyä. Kadonneita etsitään vesiltä vaikka koiran kanssa.
Metsäkonekuljetuksessa kova ylikuorma - poliisi puuttui
Keskikarjalainen yrittäjä kuljetti kuorma-autollaan metsäkonetta Joensuussa. Poliisin tekemässä punnituksessa paljastui vaarallisen suuri ylikuorma.
Kiukkuiset metsot ja äreät kottaraiset lintujen kauhugalleriassa
Otavalta on ilmestynyt suomeksi kuvakirja, joka on kovakantinen versio Alfred Hitchkockin vuoden 1963 kauhuelokuvasta "Linnut". Alkuteos on Mel Whiten kirjoittama ja National Geographicin julkaisema. Angry Birds: Ärhäkät linnut -kirjan värikäs siivekkäiden kauhugalleria on osa suomalaisen Rovion maailmanvalloitusta.
Mari Laukkanen harjoittelee kohti olympialaisia
Enon Kisapoikia edustava ampumahiihtäjä Mari Laukkanen harjoittelee jo tiukasti uutta kautta varten. Viime kaudella parhaimmillaan ampumahiihdon maailmancupissa 10. sijalle hiihtänyt Laukkanen valmistautuu olympiavuoteen pääosin tutuin menetelmin. Korkealla sijaitseva Sotshi vaatii korkeanpaikan leirien tarkaa suunnittelua.
Vanhalle kaivokselle saatiin ravintolayrittäjä - elämyspuisto vielä ilman
Outokumpulaisen matkailualueen tyhjilleen jääneet neljä ravintolaa ovat saaneet yrittäjän. Sen sijaan koko perheen elämyspuistolle ei ole vielä löytynyt vetäjää.
Kala kuuluu ruokapöytään Pielisen rannalla
Me suomalaiset herkuttelemme lohella ja muikuilla, ranskalaisten herkkua puolestaan on paistettu hauki. Tähän johtopäätökseen ovat tulleet Vuonislahden Herranniemen keittiössä hääräävät naiset. Naisilla on kalaruokien suhteen yksi muistisääntö, kala ei odota pöydässä ruokailijoita vaan ruokailijat odottavat kalaa.
Oma koti kullan kallis on kauhein paikka Pohjois-Karjalassa?
Ylen poliisilta pyytämän selvityksen mukaan Pohjois-Karjalan poliisilaitosta työllistävät kaikkien eniten kotihälytykset. Maakunnan poliisilta kului kotihälytysten hoitoon viime vuonna työtunnit yhteenlaskettuna kaikkiaan 91 vuorokautta. Listalla toisena ovat häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta.
Väärennetty Mersu narahti itärajalla - venäläismies epäiltynä
Epäilty väärennysrikos on paljastunut Niiralan rajatarkastusasemalla Tohmajärvellä. Henkilöauton valmistenumero, tyyppikilpi ja rekisterikilvet oli vaihdettu.
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.

Kommentoi aihetta
(27 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Zeitgeist-kritiikki
Ilmoita asiattomasta kommentistaTästä Zeitgeist-liikkeestä (ja talousdemokratiasta) on ollut paljon puhetta eri ympyröissä, mutta oikein kukaan ei vielä ole osannut antaa selvää vastausta sille, että mitä Z oikein ajaa? Miten tämä "resurssipohjainen talousjärjestelmä" saavutetaan? Millaisia muutoksia se edellyttää, ja millaisia vaatimuksia se asettaa? Mikä nykyisessä järjestelmässä varsinaisesti mättää - tarkoitan, että haluaisin hieman tarkemman vastauksen kuin "systeemi haisee"?
Liikkeen kotisivutkin ( http://www.zeitgeist.fi ) tarjoavat lähinnä ympäripyöreitä kiertoilmauksia, jotka lähentelevät pahimmillaan uskonnollista dogmaa:
" Tämä liike pohjautuu tiedostamiseen yhdistettynä sujuvaan ja luonnolliseen kehitykseen niin yksilöllisellä, yhteiskunnallisella, teknologisella kuin hengelliselläkin tasolla. Tunnistamme, että ihmislaji on luonnollisella tavalla yhdistymässä. Tämä kumpuaa siitä, että hyväksymme yhdessä perusteellisen ja lähes empiirisen ymmärryksen siitä, miten luonto toimii ja miten me ihmiset olemme osa tätä universaalia tapahtumaa, jota kutsumme elämäksi. Vaikka tämä tie on jo olemassa, sitä on valitettavasti hidastettu ja reilu enemmistö ihmisistä ei tunnista sitä. He jatkavat vanhentuneita ja täten rappeuttavia toimintatapojaan. Tämän älyllisen epäolennaisuuden Zeitgeist-liike toivoo ylittävänsä koulutuksen ja yhteiskunnallisen toiminnan avulla. " (Perustietoa Zeitgeist-liikkeestä)
Kun asianomaisten kanssa keskustelee, niin vastaukset päätyvät loppujen lopuksi linjalle: "Ei asiaa voi ymmärtää, jos ei ole mukana. Tule X tilaisuuteen aikaan Y, niin ymmärrät paremmin!" Kuulostaa ihan puhtaalta New Age - huuhaalta, johon on sotkettu salaliittoteorioita ja neokommunismia.
pasi
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuulostaa jotenkin samanlaiselta huijaukselta kuin kaikki muukin. Kohta jäsenet ostavat kallista saippuaa ja kynttilöitä.
vvest
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn tullut seurailtua liikkeen keskusteluja jo vuoden verran. Keskustelut ovat kaukana uskonnolisesta tunteellisuudesta, ne ovat pikemminkin matemaattisen loogisia :)
Saatampa tulla lauantaina tiedepuistolle kurkkaamaan...
albert
Ilmoita asiattomasta kommentistaPieni joukko ihmisiä on luonut yhteiskunta järjestelmää satojen vuosien ajan ilman sen kummempaa tarkkailua. -albert
Tomi Astikainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaKiitos kaikille kommenteista.
On helppo ymmärtää miksi Z-liike kuulostaa oudolta, kun käännöstöitä on tehty täysin vapaaehtoisvoimin ja nettisivuista puuttuu vielä lopullinen särmä. Toivoisin, että ne, joita asia häiritsee, tarjoaisivat kielenhuolollista apuaan. Erityisesti työttömät äidinkielen opettajat ovat siis tervetulleita mukaan toimintaan.
Valittajia ja narisijoita riittää maailman sivu, mutta toivoisin, että ne, jotka yrittävät tehdä kaikille parempaa maailmaa saisivat - jos ei tukea - niin ainakin työrauhan. Resurssipohjainen talous on vakavasti otettava ehdotus uudeksi yhteiskuntarakenteeksi, koska meillä on jo tekninen kyvykyys sen aikaansaamiseen ja esimerkiksi Z-liikkeen ihmiset toimivat jo sen arvomaailman mukaan: yhteistyössä ja toisiaan tukien, ilman rahallista korvausta. Tätä "henkistä kasvua" tarvitaan positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi vaikka keinoina olisi "kylmä tiede ja teknologia".
X tilaisuudessa (Z-Päivänä) Y-aikaan (lauantaina klo 12-18) on paljon aikaa kaikkien harhakäsitysten selventämiseen. Jos 10 minuutin radio-ohjelman aikana pystyisi vastaamaan kaikkiin kysymyksiin mitkä nykyjärjestelmän epäkohtiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin liittyy, olisi maailma jo huomattavasti reilumpi paikka.
Ymmärrän myös sen, että ihmisillä on epäluuloja kaikkea uutta kohtaan, koska meitä on kus... huijattu kerta toisensa jälkeen. Elämme toistaiseksi sairaassa maailmassa, jossa järjestelmä vääristää käyttäytymistä ahneuden ja oman edun tavoittelun suuntaan. Mitä saippuan ostoon tulee, itse olen ollut mukana reilun vuoden ja eilen jouduin käyttämään rahaa ensimmäisen kerran kun printtasin flyereita. Tein sen siksi, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus ymmärtää asiat niin kuin ne ovat, muodostaa omat päätelmänsä ja toimia sen mukaan.
Toivon lauantaille runsasta osanottoa ja rakentavaa keskustelua.
Rakkain terveisin,
Tomi Astikainen
gusti
Ilmoita asiattomasta kommentistaIkävä juttu kun en pääse zeitgeist tapahtumaan lauantaina, mutta jää ainakin minun paikka vapaaksi jollekki toiselle :)
Täytyy kotona katsoa zeitgeist addendum elokuva joka näköjään löytyy zeitgeistin kotisivulta.
Olette hyvällä asialla zeitgeist porukka!
Pohdiskelija
Ilmoita asiattomasta kommentistaAika suoraa uskonnollissävytteisen liikkeen mainontaa ylellä?
Laaman
Ilmoita asiattomasta kommentistaIdealistien kirjoitukset voivat helposti kuulostaa uskonnollisilta hehkutuksilta.
Yhteiskunnallinen muutos tarvitsee toteutuakseen aina ryhmän asiaansa sitoutuneita ihmisiä, joissa purot yhtyy virraksi. Kuka tahansa joka katsoo Zeitgeist pätkät netistä, luulisi ymmärtävän agendan liikkeen takana.
Se kuinka muutos loppupeleissä tapahtuu, on toinen asia. Ihmisapinoiden ahneus ei ole kovin helposti kitkettävissä, jos historiaan on lainkaan katsominen. Silti en henk.koht lakkaa toivomasta, että tähän suuntaan mentäisi.
Tällainen taloudellista hyötyä tavoittelematon liike edustaa mielestäni miljoonia nykymaailmanjärjestykseen turhautuneita ihmisiä. Aktivoituessaan tällaiseen järjestäytyneeseen toimintaan he ovat silmissäni moraalisesti vastuuntuntoisella polulla, jonne kuuluminen on kunnioitettavaa yhteisön hyvinvoinnista kiinnostumista.
Se mihin kaikki johtaa, on eri asia, ja sitä ei voi koskaan täysin ennalta arvioida.
Kiitän puolestani Z-liikkeen aktiiveja, itse liikkeeseen kuulumatta. Asia on tärkeä.
MrX
Ilmoita asiattomasta kommentistaZeitgeist-liike tuntuu vastaavan siihen samaan sosiaaliseen tilaukseen, kuin vasemmistoaatteet aikoinaan 60-luvulla ja sittemmin viherliberaalit. Vastustetaan kaikkea mitä kunnon kapinoiva nuori sukupolvi haluaa vastustaa: amerikkaa, kristinuskoa, kapitalismia - perinteisiä arvoja ja uskomuksia ylipäänsä. Halutaan keksiä uusi, parempi maailma ja luodan se omin käsin niinkuin sen pitäisi olla, ei niinkuin se on.
Harmi vain että reunaehdot joista tärkeimpänä ihmislajin rajoitteet tulevat aina vastaan.
No, toivottavasti tämä Z-sakki kyllästyy aikanaan eikä liike kasva kommunismin kaltaiseksi massa-aatteeksi ja jätä jälkeensä sadan vuoden päässä kymmeniä miljoonia vastavallankumouksellisia ja taantumuksellisten voimien kätyreitä jotka olivat esteinä tiellä kohti Parempaa Maailmaa ja pitin näin ollen raivata tieltä...
doo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMrX kirjoitti:
"Harmi vain että reunaehdot joista tärkeimpänä ihmislajin rajoitteet tulevat aina vastaan."
Tähän on helppo kiteyttää yksi niistä ydinajatuksista, joiden ympärille Zeitgeist-liike perustuu. Rajoittava tekijä ei nähdäksemme ole ihmislajin ominaisuudet, kuten esimerkiksi ahneus tai itsekkyys, vaan resurssien niukkuus, jonka seurausta ahneus ja itsekkyys ovat.
Nyky-yhteiskunnassa tuntuu aivan itsestään selvältä asialta, ettei niukkuuteen voida vaikuttaa, vaan että se on luonnonvakio. Tarkempi markkinatalouden mekanismien tarkastelu kuitenkin osoittaa, ettei resurssien käyttö ja allokointi ole nyky-yhteiskunnassa millään tavalla optimaalista tai tehokasta, sillä talouden rahaprosessin toiminta edellyttää jatkuvaa syklistä kulutusta. Tämän syklisen kulutuksen haittavaikutukset heijastuvat reaaliprosessin puolelle.
Eräs tällainen haittavaikutus on esimerkiksi tuotteiden suunniteltu vanhentuminen. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu, että useimmiten kun ihmiset törmäävät tähän ilmiöön, he aliarvioivat täysin kyseisen tuotteen valmistajia. Yksi hyvä esimerkki tästä ilmiöstä on se, kun tulostimestasi loppuu keltainen muste ja se kieltäytyy siksi tulostamasta mustavalkoista arkkia ennenkuin ostat uuden keltaisen mustepatruuunan, vaikka mustaa mustetta on vielä jäljellä. Tavanomainen reaktio ihmisillä tuntuu olevan se, että naureskellaan ja päivitellään insinöörin typeryyttä. "Eipä ole paljon taas mietitty tätäkään suunniteltaessa." Vaikka todellisuudessa on mietitty. Hyvinkin paljon.
Toinen esimerkki on eräs nimeltämainitsematon autovalmistaja, jonka ajovalon vaihtaminen tapahtuu eturenkaan takaa ja edellyttää eturenkaan poistamista vaihdon ajaksi. Tätäkin suuresti taannoin moni naureskeli ja ihmetteli, että olipas tyhmä insinööri, joka tämänkin suunnitteli. Mutta oliko todella? Kun ajovalon vaihtaminen tehdään vaikeaksi, se muuttuu monen kuluttajan kohdalla huoltotoimenpiteeksi, jota varten auto viedään huoltoon. Ja näin syntyy kulutusta.
Näitä esimerkkejä voisi luetella tusinoittain lisää. Kaikille niille on yhteistä se, että talouden rahaprosessin edellyttämän syklisen kulutuksen vuoksi tuotteita ei kannata suunnitella ja valmistaa niin kestäviksi, helppokäyttöisiksi ja/tai tarkoituksenmukaisiksi kuin resurssien käytön näkökulmasta olisi järkevää ja optimaalista.
Laaman kirjoitti:
"Ihmisapinoiden ahneus ei ole kovin helposti kitkettävissä, jos historiaan on lainkaan katsominen."
Totta, historiassa ihminen on aina ollut ahne, koska historiassa niukkuutta on aina esiintynyt. Lajimme teknologinen kehitys alkaa kuitenkin olla siinä pisteessä, ettei niukkuus ole enää vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella.
Ja kaikille teille, jotka puhutte uskonnollissävytteisestä mainonnasta ja New Age -huuhaasta, tämä liike ei ole uskonnollinen eikä edes hengellinen liike, vaan se perustuu vankasti tieteelliselle metodille. Ja tämän asian voi ymmärtää, vaikka ei olisi mukana. Se kuitenkin edellyttää sitä, ettei heti kategorisoi kaikkea vähänkin erikoisempaa neokommunismiksi ja uskonlahkoiluksi.