Eduskunnan alkutaival kuoppainen

Kansanvallan tuonutta valtiopäiväuudistusta on luonnehdittu jopa vallankumoukselliseksi, mutta kertaheitolla valta-asetelmat eivät muuttuneet tai venäläistämistoimet päättyneet.

Tsaarille suuren vallan taanneet perustuslait olivat edelleen voimassa, eduskunnan kokoontuminen riippui hänen tahdostaan ja lait tarvitsivat tsaarin vahvistuksen. Tsaarinkin piti tosin lain mukaan saada omille Suomea koskeville esityksilleen eduskunnan hyväksyntä.

Vanhoilliset voimat saivat Venäjän duumassa ja ministerineuvostossa pian vallan ja vain vuosi vaalien jälkeen alkoi ns. toinen sortokausi, jolloin Suomen lakeja pyrittiin jälleen yhtenäistämään Venäjän lainsäädännön.

Venäläistämistä johti nyt kenraalikuvernöörinä Frans Albert Seyn ja vuonna 1910 Suomea koskevat asiat alistettiin Venäjän duumalle.

Suomalaiset vastustivat sortotoimia yhteistuumin ja vaativat niille loppua. Tsaari vastasi tähän hajottamalla eduskunnan kerta toisensa jälkeen. Ensimmäinen eduskunta hajotettiin jo vuonna 1908 ja ennen itsenäisyyttä eduskuntavaalit järjestettiin melkein vuosittain, vuosina 1908, 1909, 1910, 1911, 1913, 1916 ja 1917.

Entisestään eduskunnan valta kaventui ensimmäisen maailmansodan alkaessa vuonna 1914, kun Suomi julistettiin sotatilaan. Se merkitsi, että tsaari päätti yksin asioista, jotka olisivat normaalisti tarvinneet eduskunnan myötävaikutusta.

Vallankumous toi muutoksen

Sortotoimet kestivät aina Venäjän helmikuun 1917 vallankumoukseen asti. Tuolloin Venäjän väliaikainen hallitus palautti Suomelle autonomian ja antoi lupauksen eduskunnan oikeuksia lisäävästä perustuslakiuudistuksesta.

Eduskunta saattoi siten ensi kertaa työskennellä tietäen, että parlamentaarinen hallitustapa oli ainakin periaatteessa tunnustettu. Itsenäisyyttä ajavat ryhmät näkivät tilaisuuden tulleen kansanedustuslaitoksen vallan vahvistamiseen.

Heinäkuussa eduskunta hyväksyi äänin 135 - 55 ns. valtalain, jossa se julistautui korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Vain sotilasasiat ja ulkopolitiikka jäivät Venäjän hallintaan.

Lakia ajaneet sosiaalidemokraatit vastustivat sen lähettämistä Venäjän väliaikaishallituksen hyväksyttäväksi, mutta lopulta se lähetettiin. Väliaikaishallitus torjui lain ja hajotti eduskunnan.

Porvarit voittivat uudet vaalit ja alkoivat valmistella omaa valtalakiaan. Kun bolshevikit kaappasivat Venäjällä vallan, eduskunnan puhemiehistö kuitenkin totesi, että Suomeen oli syntynyt hallitisijaton olotila.

15. marraskuuta eduskunta päätti ottaa itselleen korkeimman vallan ja 6. joulukuuta se hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen.

Sisällissota johti tynkäeduskuntaan

Eduskunnan työn keskeytti heti alkuunsa talvella 1918 puhjennut sisällissota.

Eduskunta kokoontui uudelleen vasta 15. toukokuuta ja tuolloinkin pahasti vajaalukuisena. Punaisten tappion myötä vasemmiston edustajat suljettiin pois ja tynkäeduskunnassa oli enimmillään vain 111 kansanedustajaa.

Syksyllä eduskunta päätti tehdä Suomesta kuningaskunnan ja valitsi kuninkaaksi saksalaisen prinssin Friedrich Karlin. Kun Saksa hävisi sodan, kuningas kuitenkin luopui kruunusta ja Suomi kuningashaaveista.

Maaliskuun 1919 vaalien jälkeen eduskunta kokoontui jälleen täysilukuisena ja hyväksyi Suomelle uuden tasavaltalaisen valtiomuodon. Sen mukaan "valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta".

Kompromissina presidentti sai kuitenkin poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. 25.7.1919 eduskunta valitsi K. J. Ståhlbergin ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi.

Puoluekenttä muuttui

Sisällissota heijastui myös lähivuosikymmenten politiikkaan. Työväenliike jakautui kahtia. Venäjälle paenneet kapinajohtajat perustivat Moskovassa SKP:n, kun taas SDP tuki parlamentaarista demokratiaa.

Hallitusmuotokamppailu puolestaan hajotti Suomalaisen ja Nuorsuomalaisen puolueen. Puolueiden tasavaltalaiset perustivat vuonna 1918 Kansallisen Edistyspuolueen ja monarkistit Kansallisen Kokoomuksen.

Vuoden 1919 vaaleissa SDP sai 80 paikkaa eli vain 12 vähemmän kuin vuonna 1917. Ei-sosialisteilla oli kuitenkin selvä enemmistö.

SDP ei suostunut hallitukseen muiden puolueiden kanssa ja porvareilla oli keskinäisiä kiistoja, joten hallitusvalta oli alkuvuosina edistyspuolueen ja maalaisliiton vähemmistöhallituksilla.

Joulukuussa 1926 Suomeen syntyi ensimmäinen SDP:n vähemmistöhallitus, pääministerinään Väinö Tanner. Punamultaa eli maalaisliiton ja SDP:n hallitusyhteistyötä kokeiltiin ensi kertaa vuonna 1937 edistyspuolueen A.K.Cajanderin johtamassa hallituksessa.

Sotaa edeltäneen ajan poliittisesta epävakaudesta kertoo muun muassa se, että hallitusten keski-iäksi tuli vain vuosi, vaikka mukana on 1 393 päivää vuosina 1932 - 1936 toiminut T. M. Kivimäen hallitus.

Aikakautta leimasi myös 1930-luvun yleismaailmallinen lama, lapuanliikkeen ja Isänmaallisen kansanliiton IKL:n kommunisminvastainen oikeistoradikalismi sekä Akateemisen Karjala-Seuran ajama heimoaate.

Kommunistinen puolue kiellettiin 1920-luvulla ja sen toiminta sallittiin vasta toisen maailmansodan päätyttyä.

23.5.2006

Katriina Töyrylä
YLE Uutiset