Sotavuodet, YYA ja EU

Toisen maailmansodan aikana säädetty poikkeuslaki kavensi jälleen eduskunnan valtaa, sillä poliittinen ja sotilaallinen johto oli tosiasiallisesti suppealla sotakabinetilla.

Sodan vuoksi myös vaaleja lykättiin ja vuonna 1939 valittu eduskunta eli pitkä parlamentti istui vuoteen 1945 saakka. Hallitukset olivat laajalle yhteistyölle perustuneita enemmistöhallituksia.

Tappio sodassa muutti jälleen poliittista kenttää. Vuonna 1945 Suomen poliittista johtoa presidentti Risto Ryti etunenässä tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä.

Vaaleissa olivat jälleen mukana kommunistit, sillä rauhanehtoihin kuului SKP:n laillistaminen. Vasemmiston vaalijärjestöksi perustettiin SKDL, joka sai 49 paikkaa. SKDL, SDP ja Maalaisliitto keräsivät yhdessä kolme neljäsosaa edustajapaikoista. IKL puolestaan lakkautettiin.

Punamultaa ja kansanrintamaa

Sodanjälkeistä politiikkaa leimasivat vuonna 1948 solmittu YYA-sopimus sekä Urho Kekkosen 26 vuotta kestänyt vahva presidenttiys.

Oman lisänsä toi myös ns. sopimusyhteiskunnan synty eli ay-liikkeen sekä elinkeinoelämän ja maatalouden etujärjestöjen kytkeminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Keskushallinnon tehtävät lisääntyivät hyvinvointivaltion rakentamisen myötä.

Aluksi hallitukset rakentuivat kolmen suuren yhteistyölle, sittemmin liki 20 vuoden ajan punamultaan eli SDP:n ja Maalaisliiton yhteistyölle. Sisäpoliittinen epävakaus kuitenkin jatkui, ja vuosina 1948 - 1963 Suomessa oli 16 hallitusta.

1960-luvulla siirryttiin jälleen SKDL:n, SDP:n ja Maalaisliiton kansanrintamahallituksiin, jotka olivat pitkään käytäntönä vaalituloksista riippumatta.

Lama ja EU toivat muutoksia

1980-luku merkitsi jälleen suunnanmuutosta, kun presidentti Kekkosen pitkä valtakausi päättyi ja Mihail Gorbatshovin uudistuspolitiikka sysäsi liikkeelle Neuvostoliiton hajoamisprosessin.

Kekkosen kuoltua alettiin korostaa parlamentarismia ja puhua presidentin vallan kaventamisesta. Samaan aikaan nousi esiin paikallistason päätösvallan vahvistaminen, ja 1990-luvun alun raju lama oli vauhdittamassa yhteiskunnan tehtävien ja palvelujen karsimista.

Neuvostoliiton ja kommunistiblokin hajoaminen puolestaan muutti ulkopolitiikan painotuksia ja poliittista ilmapiiriä sekä avasi tietä EU-jäsenyydelle vuonna 1995. EU:hun liittymisen myötä Suomi luopui osasta päätösvaltaansa ylikansallisen elimen hyväksi, ja samalla taloudellinen yhdentyminen on rajannut kansallisen päätöksenteon mahdollisuuksia.

Hallituksiin sinivihreää väriä

1980-luku teki myös kokoomuksesta jälleen hallituskelpoisen sekä nosti eduskuntaan ympäristöpuolue vihreät.

Vaalivoitoistaankaan huolimatta kokoomus ei ollut kelvannut hallitukseen 21 vuoteen. Vuonna 1987 piina päättyi ja pääministeriksi nousi Harri Holkeri.

Ympäristöajattelu alkoi nostaa päätään ja vuonna 1983 Suomen eduskuntaan nousi toisena maailmassa ympäristöpuolueen edustajia. Vihreä liitto kasvoi nopeasti keskisuureksi puolueeksi ja oli 1990-luvulla jo mukana ns. sateenkaarihallituksissa, joissa oli mukana puolueita vasemmistoliitosta kokoomukseen.
Aiempina vuosina tavalliset vähemmistö- ja virkamieshallitukset ovat jääneet ainakin toistaiseksi historiaan ja nykyisin käytäntönä ovat enimmäkseen pitkäikäisiksi muodostuneet enemmistöhallitukset.

Keskustelu vallanjaosta jatkuu

Vuonna 2000 Suomi sai uuden perustuslain, jossa eduskunnan ja hallituksen asemaa vahvistettiin suhteessa presidenttiin.

Perustuslaissa myös koottiin ensi kertaa yhteen kaikki perustuslain tasoiset säännökset, vuoden 1919 hallitusmuoto, vuoden 1928 valtiopäiväjärjestys, vuoden 1922 laki valtakunnanoikeudesta ja ns. ministerivastuulaki.

Keskustelu vallanjaosta ja poliittisen järjestelmän muutostarpeista kuitenkin jatkuu.

Lain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, mutta muun muassa Suomen EU-jäsenyys sekä ns. terrorismin vastainen sota ovat tehneet ajoittain vaikeaksi erottaa sisä- ja ulkopolitiikka toisistaan.

Keskustelua edustuksellisen demokratian riittävyydestä on puolestaan ollut virittelemässä muun muassa vähentynyt kiinnostus puoluetoimintaa ja vaaleja kohtaan.

Kansalaisten osallistumisen lisäämiseksi on esitetty muun muassa kansanäänestysten lisäämistä. Neuvoa-antavat kansanäänestykset ovat olleet mahdollisia vuodesta 1987, mutta vaatimuksia on esitetty myös kansalaisaloitteiden ja sitovien kansanäänestysten puolesta.

23.5.2006

Katriina Töyrylä
YLE Uutiset