Eduskuntavaalit 2007

Tulospalvelu

Vaalit maakunnissa

Kartta

Valitse maakuntaradio

Ainolan vaaliblogi

Olli Ainola

YLE Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola seuraa blogissaan vaaleja.

Olli Ainolan vaaliblogiin

Uosukaisen vaaliblogi

Riikka Uosukainen

YLE Uutisten uutispäällikkö Riikka Uosukainen seuraa blogissaan vaaleja.

Riikka Uosukaisen vaaliblogiin

Pernaan vaaliblogi

Ville Pernaa

Poliittisen historian dosentti Ville Pernaa tarkkailee blogissaan eduskuntavaali-kamppailua.

Ville Pernaan vaaliblogiin

Vaaliuutiset

 
Vihreiden ex-puheenjohtajat: Päähallituspuolueet vastuussa palveluiden kurjistumisesta
Julkaistu 04.03.2007, klo 12.36 (päivitetty 04.03.2007, klo 13.39)
vihreät
Kuva: YLE, lähde: Vihreät
Vihreiden entiset puheenjohtajat Tuija Brax, Pekka Haavisto, Heidi Hautala ja Kalle Könkkölä syyttävät päähallituspuolueita palvelujen kurjistumisesta. Hallituksella on takana neljä voimakkaan talouskasvun vuotta, mutta siitä huolimatta palvelujen on annettu rapautua, ryhmä kritisoi tiedotteessaan.
Epäkohdiksi entiset puheenjohtajat listaavat muun muassa sen, että suomalaisella vanhusten hoitajalla on kaksi kertaa enemmän hoidettavia kuin kollegoillaan muissa Pohjoismaissa. Inhimillinen hoito korvataan syöttämällä vanhuksille psyyken- ja unilääkkeitä. Niitä annetaan muihin Pohjoismaihin verrattuna lähes kolminkertainen määrä, Brax sanoo.

Suomessa myös hyvä- ja huono-osaisten terveyserot ovat EU-maiden huippua, ex-puheenjohtajat moittivat. He syyttävät SDP:tä ja keskustaa niin ikään tuloerojen kasvusta.

- Suomessa tuloerot ovat muista Pohjoismaista poiketen kasvaneet eniten juuri lasten välillä. Entistä useampi lapsi elää perheessä, jonka tulotaso on alle köyhyysrajan, Hautala sanoo.

Könkkölä puolestaan on tyytymätön siihen, ettei eduskunnalle tuotu hallituksen lupauksista huolimatta lakiesitystä, joka turvaisi vaikeavammaisille oikeuden henkilökohtaiseen avustajaan.

YLE Uutiset

Vaaliuutisten arkisto