Eduskuntavaalit 2007

Tulospalvelu

Vaalit maakunnissa

Kartta

Valitse maakuntaradio

Ainolan vaaliblogi

Olli Ainola

YLE Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola seuraa blogissaan vaaleja.

Olli Ainolan vaaliblogiin

Uosukaisen vaaliblogi

Riikka Uosukainen

YLE Uutisten uutispäällikkö Riikka Uosukainen seuraa blogissaan vaaleja.

Riikka Uosukaisen vaaliblogiin

Pernaan vaaliblogi

Ville Pernaa

Poliittisen historian dosentti Ville Pernaa tarkkailee blogissaan eduskuntavaali-kamppailua.

Ville Pernaan vaaliblogiin

Vaaliuutiset

 
Eduskuntavaalien myöhäistämiselle kannatusta
Julkaistu 11.03.2007, klo 04.54
vaalikampanjointia
Kuva: YLE
Enemmistö suurimpien puolueiden puoluesihteereistä kannattaa eduskuntavaalien siirtämistä tulevaisuudessa myöhemmäksi kevääseen.
Aamulehden haastattelussa vaalien myöhäistäminen huhtikuun lopulle sai vastakaikua ainakin keskustan, vasemmistoliiton ja vihreiden puoluesihteereiltä.

Ajatuksena on, että myöhemmin keväällä järjestettävät vaalit parantaisivat mm. puolueiden mahdollisuuksia kampanjoida ulkona.

Myös kokoomuksessa ajatusta pohdittaisiin. SDP:n puoluesihteeri Maarit Feld-Ranta ei sen sijaan lämpene vaalien ajankohdan muuttamiselle.

Entinen kokoomusjohtaja Ilkka Suominen on ehdottanut Nykypäivä-lehdessä vaalien lykkäämistä huhtikuun toiseksi viimeiseen viikonloppuun.

YLE Uutiset

Vaaliuutisten arkisto