Näin Korhosen unelman

päivitetty 22.09.2008 klo 10.25

Kuntavaalien ensimmäisen puheenjohtajakeskustelun nähtyäni odotan entistä huolestuneemmin, kuinka nopeasti puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk.) uudistaa ehdotuksensa vaaliohjelmatuotannon siirtämiseksi tiedotusvälineiltä puolueille.

Muistin virkistämiseksi: Korhonen ehdotti eduskuntavaalien yhteydessä puolueiden toimittamia vaaliohjelmia. Ideansa hän toisti viime talvena Aamulehden haastattelussa ja pohdiskeli muun muassa suuren vaalikeskustelun järjestämistä puolueiden voimin. Ajatukseen taisi kuulua myös sopivien toimittajien valitseminen.

Korhosen julki lausuttu perustelu ehdotukseen oli tyytymättömyys joidenkin vaaliohjelmien karnevalismiin. Muitakin syitä varmasti on.

Poliitikoilla on luontainen pyrkimys ohittaa media ja päästä puhuttelemaan äänestäjiä "suoraan ja vääristelemättä". Palasin hiljattain Yhdysvalloista, jossa sain nähdä, kuinka temppu nykyisin tehdään. Kaikki kunnia armottomalle amerikkalaiselle journalismille, mutta siitä en nähnyt vilausta enempää seuratessani ensin demokraattien puoluekokousta Denverissä ja heti perään republikaanien kokousta St. Paulissa.

Miltei kahden viikon ajan suuret ja pienet TV-kanavat avasivat paraatiovensa tuntikausiksi apposen auki puolueille, jotka toimittajien häiritsemättä täyttivät parhaat lähetysajat. Poliitikot saivat sanoa sanottavansa juuri niin kuin itse halusivat, he päättivät jopa kuvat.

Amerikkalaiskollegani tuntuivat itsekin hiukan ihmettelevän, miksi valtamedia kilpaili lähinnä siitä, kuka kovaäänisimmin määkii journalistien lammastarhassa. Toimittajien työskentelyolot todellakin muistuttivat lampoloita. Puolueet sääntelivät pikkutarkasti kaikkea liikkumista, työskentelyoloja ja kuvakulmia.

Mutta varsinainen juju piili siinä, että puolueiden mediataktikot käyttivät hyväkseen erityisesti TV-median mutta myös printti- ja verkkomedian alati kasvavaa viehtymystä suoraan ja salamannopeaan tiedonvälitykseen. Kiinnostavimmat puhujat marssivat lavalle vasta kun prime timen uutislähetykset olivat huulilla. Kanavilla ei ollut mitään mahdollisuutta mennä väliin tai kommentoida tuoreeltaan.

Kokousedustajien puheet, eleet, saliyleisö, julisteet, äänet, valaistus - aivan kaikki oli hiottu yhteen loisteliaan ja täydellisen vaikutelman luomiseksi. Säihkysilmäisten uutisankkureiden päätehtävänä oli huokailla ihastuneesti tätä ilta illan jälkeen toistuvaa spektaakkelia.

Kulissien takana puolueiden kontrolloima huhumylly buustasi pirullisen ovelasti vaikutelmaa. Medialle vuodatettiin bloginpitäjiä häikäilemättömästi hyväksi käyttäen pikku juoruja jännitteistä ja draamoista, jotka muka olivat tulossa. Näin lumottiin parkkiintuneimmatkin toimittajat.

Opin, että kuvat ja mielikuvat ovat yhä väkeviä tekijöitä poliittisessa kampanjoinnissa. Kun toimittajalla on yhä vähemmän aikaa miettiä ja arvioida sitä, mitä TV:n tai pc:n ruudusta tulee, sitä parempi puolueille.

Olin nähnyt Korhosen unelman, mutta toimittajan painajaisen.

Politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola, YLE Uutiset