Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Vihreät vahvoilla yliopistokaupungeissa
Julkaistu 09.10.2008, klo 11.50 (päivitetty 09.10.2008, klo 14.56)
Anni Sinnemäki
Kuva: Seppo Sarkkinen
Vihreät lähtevät kuntavaaleihin pienen gallupnosteen aikana. Puolue on vahva voima varsinkin yliopistokaupungeissa.
Suomen poliittista karttaa katsoessa vihreitä ja Suomen keskustaa voisi pitää aivan eri laitaa edustavina puolueina. Missä keskusta on vahvoilla, siellä vihreillä ei ole juuri kannatusta. Varsinkin yliopistokaupungeissa vihreät ovat sen sijaan merkittävä poliittinen voima ja sieltä suurin osa heidän äänistään tulee.

Puheenjohtaja Tanja Cronberginkään kasvanut äänimäärä ei viime eduskuntavaaleissa tuonut edustajanpaikkaa. Joensuun äänet Pohjois-Karjalassa eivät yksinään tuoneet tarpeeksi tukea.

Yleisradion vaalikoneen vastauksissa vihreät ovat olleet ehkä yllättävänkin selvästi vielä enemmän peruspalveluja ja sosiaaliturvaa korostavia kuin sosiaalidemokraatit.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki, taannoin Cronbergin vastaehdokas puolueen puheenjohtajaksi ja itse ehdolla Helsingissä valtuustoon, pitää vastauksia luontevina vihreille. Koko puolueen olemassaolon ehto ovat kuitenkin ympäristökysymykset ja ne ovat esillä kuntavaaleissakin:

- Vihreille joukkoliikenne on tietysti tärkeä, mutta myös kevyt liikenne. Niiden asema on kovin erilainen eri kunnissa. Pidämme esillä myös ympäristöystävällisiä energiamuotoja, vaikka lämmityksessä, ja tuemme ekologista kehitystä vaikkapa suosimalla kasvisruokaa, Sinnemäki sanoo.

Ehkä Suomea ja Saksaa lukuun ottamatta vihreiden katsotaan usein kuuluvan vasemmistoon ja vielä perinteiseen vasemmiston vasemmistoon. Suomessa vihreät voidaan lukea melkein mihin tahansa.

- Ainakaan emme ole mitään konservatiivista vasemmistoa. Tiemme on eri kuin vaikkapa ay-demarien, vaikka ay-liikettä arvostankin. Me haluamme pitää huolta kaikkein syrjityimmistä väestönosista, asunnottomista päihdeongelmaisistakin, Sinnemäki toteaa.

Vihreät saivat viime eduskuntavaaleissa voiton osittain juuri perustulo-ohjelmansa ansiosta. Vielä on epäselvää, miten ohjelman käy, kun hallituksen sata-komitea on panemassa uusiksi koko sosiaaliturvaa.

Kimmo Henriksson, YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory