Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Vihreät Helsingissä SDP:n ohi, kokoomus edelleen suurin
Julkaistu 26.10.2008, klo 23.01 (päivitetty 27.10.2008, klo 01.18)
Vihreiden Osmo Soininvaara oli Helsingin ääniharava
Kuva: YLE
Vihreiden Osmo Soininvaara oli Helsingin ääniharava
Perussuomalaiset kirivät pääkaupunkiseudulla
Vihreät ovat kirineet Helsingissä kaupungin toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kun kaikki äänet on laskettu, on vihreiden äänimäärä 23,2 ja SDP:n 17,8. Kaupungin suurin puolue on edelleenkin kokoomus 29,2 prosentin ääniosuudella.
Vihreiden ääniosuus nousi Helsingissä viime vaaleista 3,4 prosenttiyksikköä ja SDP:n laski 5,6.

Valtuustopaikkoja laskettaessa vihreät saivat neljä kaksi paikkaa lisää ja kaikkiaan 21 edustajaa uuteen valtuustoon. SDP menetti viisi paikkaa ja jäi 16:een.

Kaupungin suurin puolue on edelleenkin kokoomus, joka sai äänistä 29,2 prosenttia eli tasan prosenttiyksikön enemmän kuin viime kuntavaaleissa. Samalla puolueen valtuutettujen määrä lisääntyi yhdellä 26:een.

Vasemmistoliitto menetti 8,3 prosentin ääniosuudella yhden paikan ja sai uuten valtuustoon seitsemän edustajaa. Myös RKP:n menetti yhden paikan ja sai uuteen valtuustoon viisi edustajaa.

Perussuomalaiset kirivät 5,2 prosentin äänimäärällä ja 3,7 prosenttiyksikön äänimäärän kasvulla neljän edustajan suuruiseksi ryhmäksi. Nykyisessä valtuustossa heillä on yksi valtuutettu.

Keskusta saa pääkaupungin uuteen valtuustoon kolme edustajaa, kun nykyisessä valtuustossa heitä on neljä.

Kristilliset onnistuivat säilyttämään valtuutettujensa määrän entisellään eli kahdessa. Myös SKP sai tulevaan valtuustoon yhden edustajan, kuten nykyisessäkin valtuustossa on.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory